Näkevätkö eläimet unia?

Koirien aivojen rakenne on hyvin samanlainen kuin ihmisillä. Myös koirat kykenevät muistamaan päivän aikana kokemansa asiat.
Näkevätkö eläimet unia?

Viimeisin päivitys: 09 lokakuuta, 2018

Olet varmasti joskus miettinyt, näkevätkö eläimet unia. Etenkin todistaessasi kaikkea sitä haukkumista, maukumista, outoja jalkojen liikkeitä, murinaa ja jopa kuolaamista. Ei, emme puhu saaliin jahtaamisesta, vaan eläimen nukkumisen aikaisesta liikehdinnästä ja ääntelystä.

Jos lemmikit tosiaan näkevät unia, niin mistä ne uneksivat? Mitä luultavimmin loputtomasta määrästä herkkuja, pitkistä kävelylenkeistä, suurista pyörivistä lankakeristä, kiipeilemisestä, leikkimisestä toisten eläinten kanssa ja monista eri otuksista, joita metsästää ja jahdata.

Näkevätkö eläimet unia?

Lemmikkimme näkevät unia aivan kuten me ihmisetkin. Itse asiassa koirat voivat nähdä jopa yhtä paljon unia kuin ihmiset, sillä niiden aivojen rakenne on hyvin samankaltainen kuin meidän aivojemme rakenne. Myös aivoaaltomme näyttävät varsin samanlaisilta nukkumisen aikana.

Suurin osa ihmisen unista perustuu hänen päivän aikana tekemiinsä asioihin. Ehkä lemmikkisi elää nukkuessaan uudelleen hauskaa yhteistä leikkihetkeä tai uusien ystävien tapaamista puistossa. Tai ehkä se saa vihdoin kiinni takapihalla hääräävän ärsyttävän oravan.

Tutkimukset osoittavat, että jopa rotat näkevät unia, ja suurin osa lemmikeistä on rottia älykkäämpiä. Joten vastaus kysymykseen siitä, näkevätkö eläimet unia, on aika selvä: kyllä, myös lemmikit voivat uneksia.

Tutkijat uskovat, että lemmikit uneksivat samoista tavallisista aktiviteeteista ja päivän aikana tapahtuneista asioista kuin me ihmisetkin.

Näkevätkö eläimet unia?

Deirdre Barrett on psykologi ja opettaja Harvardin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Barrett antoi haastattelun People-lehdelle eläinten unimaailmaan liittyen ja kertoi seuraavasti:

“Ihmiset uneksivat niistä asioista, joista he ovat kiinnostuneita päivän aikana, mutta visuaalisemmin ja vähemmän loogisesti. Ei ole mitään syytä uskoa, että eläimet olisivat tässä asiassa jotenkin erilaisia. Koska koirat ovat yleensä todella kiintyneitä omistajiinsa, on todennäköistä, että koira uneksii kasvoistasi, tuoksustasi ja sinun miellyttämisestäsi tai ärsyttämisestäsi.”

Entäs sitten kissat? Barrett kertoi, että kissojen unista tiedetään koirien unia enemmän. Kissojen tiedetään makaavan rauhallisesti paikoillaan muissa univaiheissa, mutta REM-unen aikana eläin voi vaania, hyppiä, köyristää selkäänsä ja sähistä. Edesmenneen ranskalaisen neurotieteilijä Michel Jouvetin tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että kissat saalistivat hiiriä unissaan.

Miksi koirat liikkuvat niin paljon nukkuessaan?

Olet ehkä huomannut, että toisinaan lemmikkisi vaikuttaa hyvin aktiiviselta tai hermostuneelta nukkuessaan. Tiedämme jo, että eläimet näkevät unia, joten seuraava kysymys on, uneksivatko ne samoin kuin me ihmiset?

Koiran uni jaetaan kahteen päävaiheeseen; hidasaaltouni on kevyttä unta ja REM-uni syvää unta, jonka aikana aivotoiminta on aktiivista. Koiran aivot toimivat monin tavoin samalla tapaa eläimen ollessa hereillä ja nukkuessa, mikä johtaa tiedostamattomaan liikehtimiseen. Koiran nukkumisen aikaista ääntelyä voidaan verrata ihmisten tapaan puhua unissaan.

Koirat uneksivat arkipäiväisistä tapahtumista

Faktoja lemmikkien unista ja nukkumistavoista

Nuori kissa nukkuu noin 16 tuntia päivässä ja vanhemmat kissat jopa 20 tuntia päivässä. Oletko koskaan ihmetellyt, miksi kissat nukkuvat niin paljon? Alunperin kissat käyttivät suurimman osan energiastaan metsästääkseen lyhyissä pätkissä. Tämän vuoksi niiden tuli nukkua paljon säästääkseen energiaa.

Koiran unen kesto riippuu eläimen rodusta ja koosta. Suuret koirarodut näkevät pidempiä unia, mutta harvemmin. Pennut voivat nähdä unissaan minuutin pituisia seikkailuja 10 minuutin välein.

Sekä koirat että kissat saattavat kuorsata, ja jotkin rodut, esimerkiksi persialaiset kissat, ovat muita alttiimpia kuorsaamiselle. Tosin mikä tahansa kissa tai koira voi kuorsata maatessaan sellaisessa asennossa, jossa eläimen pehmeä kitalaki tukkii osittain hengitystiet.

Vanhassa sanonnassa kielletään herättämästä nukkuvaa koiraa. Jos herätät nukkuvan koiran syvästä unesta, eläin saattaa säikähtää ja reagoida puremalla. On siis parempi antaa koiran levätä rauhassa.

Kuten ihmisetkin, myös kissat rakastavat nokosia masentavina sateisina päivinä. Tämä pätee sekä lemmikki- että villikissoihin. Älä siis ihmettele, jos sääennusteen luvatessa sadetta, kissasi haukottelee enemmän ja nukkuu normaalia pidempään.

Koirat nukkuvat monissa eri asennoissa riippuen unen vaiheesta. Joskus koirat nukkuvat selällään liikuttaen kaikkia neljää jalkaansa kuin juostessaan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.