Sinitöyhtönärhi on pohjoisamerikkalainen varpuslintu

Sinitöyhtönärhi on pohjoisamerikkalainen varisten heimoon kuuluva lintu, joka on helppo tunnistaa kauniista sinivalkoisesta värityksestään.

Sinitöyhtönärhi on Yhdysvaltojen itä- ja keskiosissa sekä Kanadan etelä- ja itäosissa elävä varpuslintu. Yksilöitä elää Pohjois-Amerikassa noin 22 miljoonaa 6,7 miljoonan neliökilometrin alueella. Sinitöyhtönärhet asuvat valoisissa sekametsissä, puistoissa ja istutusmetsiköissä, ja niitä tavataan myös ihmisasutuksen liepeillä. Kauniin sinivalkoisen värityksensä vuoksi sinitöyhtönärheä ei välttämättä heti yhdistäisi variksiin, mutta tosiasiassa laji kuuluu varisten heimoon ja töyhtönärhien sukuun.

Sinitöyhtönärhen ulkonäkö

Sinitöyhtönärhi on noin 22-30 senttimetrin pituinen ja 70-100 gramman painoinen lintu. Naaraat ja koiraat ovat keskenään samanvärisiä, mutta koiraat ovat kooltaan hieman suurempia. Sinitöyhtönärhi on helppo tunnistaa kauniista, kaksivärisestä höyhenpuvustaan. Sen vatsapuoli ja kasvot ovat valkoiset tai vaaleanharmaat ja selkäpuoli, päälaki, siivet ja pyrstö siniset. Kasvoissa, siivissä ja pyrstössä on mustia pisteitä. Vaikka linnun sulat näyttävät sinisiltä, ne ovat teknisesti ruskeita. Sulkapeitteessä ei nimittäin ole lainkaan sinistä pigmenttiä, vaan ihminen näkee sulat sinisinä valonsironnaksi kutsutun ilmiön vuoksi.

Sinitöyhtönärhen käytös

Sinitöyhtönärhet ovat melko sosiaalisia lintuja, joihin liittyy seuraavanlaisia piirteitä:

• Sen lisäksi, että sinitöyhtönärhet ovat yksiavioisia lintuja, jotka muodostavat elämänpituisia parisuhteita, ne elävät pienissä perheryhmissä.
• Suurin osa sinitöyhtönärhistä muuttaa vuosittain pohjoisesta etelään talvehtimaan. Ne muodostavat jopa 250 yksilön parvia pitkää matkaa varten.
• Osa sinitöyhtönärhistä kuitenkin jää myös talveksi alkuperäiselle asuinpaikalleen, minkä lisäksi on yksilöitä, jotka viettävät talvet vaihtelevasti pohjoisessa tai etelässä. Tutkijat eivät ole saaneet selville, mistä tämä vaihtelu johtuu.
• Kosintamenoihin liittyy villejä ilmassa tapahtuvia takaa-ajoja, minkä lisäksi koiraat ruokkivat naaraita tehdäkseen niihin vaikutuksen.
• Sinitöyhtönärhillä on tapana piileskellä pesässään ja visertää korkealla äänellä, jonka toiset linnut tunnistavat. Ne osaavat myös matkia tiettyjen muiden lintujen kutsuääniä.
• Sinitöyhtönärhien tiedetään käyttäytyvän toisinaan aggressiivisesti muita lintuja kohtaan. Ne saattavat hyökätä myös omien lajitovereidensa munien kimppuun.

Sinitöyhtönärhien lisääntyminen

Sinitöyhtönärhi saavuttaa sukukypsyyden vuoden ikäisenä. Sinitöyhtönärhet viettävät yleensä koko elämänsä saman kumppanin kanssa. Pohjoisilla aluella elävät yksilöt lisääntyvät kerran kesässä ja etelässä elävät kahdesti. Pariskunnat rakentavat risuista puuhun tai pensaaseen pesärakennelman, johon naaras munii 3-6 munaa. 17 päivän pituisesta hautomisjaksosta vastaa pääosin naaras, jota koiras käy ruokkimassa. Poikasia vanhemmat hoitavat yhdessä siihen saakka, että ne jättävät pesän 17-21 päivän ikäisinä ja itsenäistyvät pari kuukautta myöhemmin.

Sinitöyhtönärhi on kaikkiruokainen lintu

Sinitöyhtönärhi on kaikkiruokainen lintu, mutta sen ruokavalio perustuu kasveihin. Sille kelpaavat siemenet, hedelmät, marjat, hyönteiset ja muut selkärangattomat, sammakot, linnunpoikaset, munat ja jopa jätteet. Lintu kaivaa maahan talven varalle ruokavarastoja, joihin se varastoi muun muassa tammenterhoja, jotka se saa rikottua vahvalla nokallaan.

Sinitöyhtönärhet järjestävät hautajaisia lajitovereilleen

Monet eläimet järjestävät hautajaisrituaaleja laumansa jäsenen menehdyttyä. Esimerkiksi kirahvit ja norsut surevat perheenjäsentensä menettämistä ja samoin vaikuttaisivat tekevän sinitöyhtönärhet. Kun parven jäsen menehtyy, sinitöyhtönärhet kutsuvat koko ryhmänsä koolle ja kerääntyvät kuolleen linnun ympärille.

Tutkijat arvelevat kyseessä olevan käytös, jonka sinitöyhtönärhet ovat kehittäneet varoittaakseen muita lähellä olevasta vaarasta. Linnut eivät ole olleet todistamassa lajitoverinsa kohtaloa, mutta tunnistavat sen kuolleen ja kokevat, että tieto on jaettava koko ryhmälle samalla tavoin kuin tieto lähettyvillä olevasta petoeläimestä jaettaisiin. Näin ne pienentävät vaaralle altistumisen riskiä ja pyrkivät samalla yhdessä pelottelemaan petoeläimen matkoihinsa.