Sapelihammaskissat olivat esihistoriallisia petoeläimiä

Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Miguel Mata Gallego.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Sapelihammaskissat olivat majesteettisia eläimiä, jotka hallitsivat omaa ekosysteemiään näyttävien kulmahampaidensa ja metsästystaitojensa avulla. Paleontologit pitävät tätä petoeläintä yhtenä historian tehokkaimmista ja taitavimmista metsästäjistä.

Millaisia eläimiä sapelikissat olivat?

Sapelihammaskissa ei ole yksittäinen eläinlaji, vaan sapelihammaskissat olivat eri eläinryhmiin kuuluneita esihistoriallisia petoeläimiä. Kaikkia niitä yhdisti kissamainen ruumiinrakenne ja pitkät kulmahampaat. Nimestään ja kissamaisesta vartalostaan huolimatta sapelihammaskissat eivät olleet kissaeläimiä, sillä niihin luetaan kissaeläinten Machairodontinae-alaheimon joidenkin lajien lisäksi myös esimerkiksi pussieläinten Thylacosmilus-suku. Sapelihammaskissoja kutsutaan toisinaan sapelihammastiikereiksi, mutta kyseessä on vanhentunut nimitys.

Sapelihammaskissoja eli Afrikassa, Euraasiassa ja Amerikassa. Ryhmän tunnetuin ja viimeisenä sukupuuttoon kuollut suku on Smilodon, joka eli 3 miljoonaa–10 000 vuotta sitten Amerikassa. Koska maapallolla ei elä enää yhtään sapelihampaista petonisäkästä, sapelihammaskissat tunnetaan vain fossiileista. Sapelihampaat olivat aikoinaan hyvin yleinen ominaisuus, joka kehittyi kenotsooisella maailmankaudella useita kertoja itsenäisesti petonisäkäsryhmille, jotka eivät olleet toisilleen läheistä sukua.

Sapelihammaskissat olivat hurjia metsästäjiä

Sapelihammaskissat olivat nykyisiä kissaeläimiä rotevampia ja suurimmillaan leijonia ja tiikereitä painavampia. Suurin laji oli Smilodon populator, joka saattoi painaa yli 400 kiloa ja olla säkäkorkeudeltaan 120 senttimetriä. Sapelihammaskissojen selkä oli roteva ja suhteellisen lyhyt, eturaajat vahvat ja rotevat ja takaraajat olivat suhteellisen lyhyet. Häntä oli usein lyhyt, kallo suhteellisen korkea ja niska pitkä. Yhdenkään sapelihammaskissan turkin väriä tai kuviointia ei tunneta.

Sapelihammaskissojen silmiinpistävin piirre olivat niiden komeat sapelihampaat eli pitkiksi kasvaneet yläkulmahampaat. Alaleuan kulmahampaat sen sijaan olivat yleensä pienet, ja poskihampaita sapelihammaskissoilla oli vain vähän.

Seuraavaksi jaamme muutaman faktan sapelihammaskissojen metsästystavoista:

• Ptkät sapelihampaat auttoivat sapelihammaskissoja metsästämään suuriakin saaliseläimiä, kuten mammutteja ja biisoneita. Ne metsästivät monia erikokoisia kasvinsyöjiä. Jotkut lajit väijyivät saalistaan metsässä, toiset saalistivat aroilla.
• Sapelihammaskissojen yläleuan kulmahampaat kasvoivat pitkiksi, kaareviksi ja sivuilta litistyneiksi. Joillain lajeilla sapelihampaiden takasärmä oli sahalaitainen, mikä helpotti lihan leikkaamista. Osalla lajeista hampaat kuitenkin katkesivat kohtalaisen helposti pituutensa ja muotonsa vuoksi.
• Nykyään elävät kissaeläimet tappavat saaliinsa hitaasti tukahduttamalla. Sapelihammaskissat sen sijaan käyttivät hampaitaan saaliin kaulavaltimon katkaisemiseen, jolloin saaliseläin menehtyi välittömästä. Sapelihammaskissa puri uhriaan vasta kammettuaan sen maahan.
• Sapelihammaskissat pystyivät avaamaan suunsa jopa 120 asteen kulmaan. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että leijonalla vastaava luku on vain 65 astetta.
• Sapelihammaskissojen vahvat takajalat mahdollistivat korkeat loikat ja isojenkin saaliseläinten kimppuun ja kaulaan hyökkäämisen.

Sapelihammaskissojen käytös

Tutkijat uskovat sapelihammaskissojen eläneen laumoissa, mutta varmoja tästä ei olla. Teoria perustuu fossiililöytöihin, jotka osoittavat yksilöiden saaneen haavoja, jotka olivat paranemassa. Tämä viittaa siihen, että lajitoverit huolehtivat haavoittuneista yksilöistä. Laumojen uskotaan koostuneen yhdestä tai kahdesta uroksesta sekä useista naaraista ja niiden jälkeläisistä. Pentujen uskotaan syntyneen ilman sapelihampaita, jotka kasvoivat vasta ajan saatossa. Tämän vuoksi pennut pysyttelivät pitkään lauman seurassa, joka piti ne turvassa.

Sapelihammaskissojen sukupuutto

Kaikki sapelihammaskissat ovat kuolleet sukupuuttoon, mutta eivät samaan aikaan, vaan eri suvut katosivat eri aikoina. Afrikasta viimeiset sapelihammaskissat katosivat viimeistään 500 000 vuotta sitten, minkä jälkeen lajit katosivat Euroopasta. Amerikasta ne katosivat viimeisimmän jääkauden loputtua noin 10 000 vuotta sitten yhdessä muiden suurten eläinten kanssa

Sapelihammaskissojen sukupuuton syiksi on esitetty seuraavia:

• Evoluutio. Sapelihammaskissat olivat evolutiivisesti vähemmän kelvollisia kuin tavalliset isot kissat. Tämä saattoi liittyä sapelihammaskissojen nopeuteen, älykkyyteen ja saalistuskykyyn.
• Saaliseläinten katoaminen. Sapelihammaskissat olivat erikoistuneet metsästämään suuria saaliseläimiä, jotka katosivat jääkauden jälkeen. Tämä teoria ei kuitenkaan selitä sitä, miksi myös monet pienempiä eläimiä saalistavat lajit kuolivat sukupuuttoon.
• Ilmastonmuutos. Ilmastonmuutoksista ja etenkin kuivuudesta johtuvia kasvillisuuden muutoksia pidetään yhtenä mahdollisena syynä sapelihammaskissojen sukupuuttoon.
• Ravinnosta kilpaileminen. Sapelihammaskissojen sukupuuttoon on saattanut vaikuttaa myös niiden liian erikoistunut ruokavalio ja se, että ne joutuivat kilpailemaan ravinnosta ihmisten ja leijonien kanssa.