9 mielenkiintoista faktaa leijonanharjasta
Leijonanharja on silmiinpistävä piirre, joka erottaa urokset naaraista. Nämä kissaeläimet osoittavat ylemmyytensä ja määräysvaltansa näyttävällä, tyylikkäällä ja mahtavalla karvoituksellaan. Mutta oletko koskaan miettinyt, mikä leijonanharjan tarkoitus on ja puuttuuko se joiltakin leijonilta? Jos tämä aihe kiinnostaa, olet tullut oikeaan paikkaan – esittelemme täällä 9 hämmästyttävää faktaa leijonanharjasta.
9 mielenkiintoista faktaa leijonanharjasta
Leijona (Panthera leo) on suuri lihaa syövä kissaeläin ja ketterä, nopea saalistaja. Sen tunnusomainen piirre on harja. Uroksilla se näkyy paksuna karvoituksena, joka ulottuu naaman ja kaulan ympäriltä korvien yläpuolelle ja voi jopa peittää ne kokonaan. Seuraavaksi kerromme yhdeksän mielenkiintoista faktaa leijonanharjasta.
1. Leijonanharjan alkuperä
Leijonien historia alkoi Afrikasta noin 2 miljoonaa vuotta sitten. Sieltä ne levisivät muihin maanosiin (Aasiaan, Eurooppaan ja Amerikkaan). Luolamaalauksissa olevien todisteiden perusteella uskotaan, että ensimmäisillä leijonilla ei ollut harjaa.
Yksi hypoteesi on, että tämä piirre ilmestyi afrikkalaisiin populaatioihin noin 200–300 tuhatta vuotta sitten. Yksilöillä, joilla oli tämä ominaisuus, oli luonnonvalinnassa tietty etu, joka mahdollisti niiden leviämisen muihin maanosiin harjattomien yksilöiden kustannuksella.
2. Leijona on ainoa kissaeläin, jolla on harja
Kissaeläinten heimossa (Felidae) on noin 40 lajia, joihin kuuluvat tiikerit, jaguaarit, leopardit, gepardit, puumat ja muut kissat (sekä villi- että kesykissat). Näistä leijona on ainoa laji, jolla on harja. Se on naaraiden ja urosten sukupuolidimorfismin tunnusmerkki.
3. Harjan ulkonäkö vaihtelee yksilöllisesti
Leijonanharjan väritys vaihtelee vaaleasta punertavaan ja rusehtavaan. Vanhemmilla yksilöillä on yleensä tummempia sävyjä harjassaan. Eroja on havaittu myös karvojen runsaudessa; joillakin leijonilla on paksumpi harja kuin toisilla.
Nämä erot leijonanharjan ulkonäössä riippuvat useista tekijöistä, kuten perintötekijöistä, iästä, testosteronituotannosta ja jopa ilmasto-olosuhteista.
4. Leijonat syntyvät ilman harjaa
Vaikka leijonanharja onkin uroksilla erottuva ja silmiinpistävä piirre, niillä ei ole harjaa syntyessään. Harja kehittyy niille 11–12 kuukauden iässä, jolloin nuorilla leijonilla alkaa testosteronihormonin tuotanto. Tämä on mielenkiintoinen seikka näiden kissaeläinten kehitystä koskien.
5. Se helpottaa lisääntymistä
Leijonanharjan tehtävänä on edistää lisääntymistä, koska se on silmiinpistävä piirre, johon naaraat kiinnittävät paljon huomiota. Tämä johtuu siitä, että se kuvastaa uroksen terveydentilaa ja taistelukykyä. Leijonanaaraat haluavat vahvoja, terveitä, pitkäikäisiä ja hedelmällisiä jälkeläisiä, joilla on pitkä ja tumma harja. Näin lauma ja sen jälkeläiset puolustautuvat paremmin.
Alun perin ajateltiin, että leijonilla oli harja siksi, että ne pystyisivät puolustautumaan paremmin taistellessaan muiden leijonien kanssa (välttämään puremat kaulan alueelle). Nykyään tästä hypoteesista on luovuttu, sillä hiljattaiset tutkimukset vahvistavat, että leijonilla, joilla on parempi harja, on tiettyjä lisääntymiseen liittyviä etuja.
Lisäksi harja viestii muille leijonille, kuinka todennäköisesti ne voittavat urosten välisen kamppailun. Leijonayksilö saattaa pidättäytyä taistelemasta sellaista kilpailijaa vastaan, jolla on pidempi ja tummempi harja.
6. Leijonanharja tuottaa enemmän lämpöä
Mitä enemmän karvoja, sitä korkeampi on ruumiinlämpö, ja näin on loogisesti myös leijonanharjan kohdalla. Kaikki ei siis ole ruusuista, ja tämä viidakon kuningas voi myös kärsiä lämpörasituksesta parhaan piirteensä ansiosta.
Tämä olettamus on todistettu tutkimuksissa. Tutkimukset osoittavat myös, että leijonanharjan pituus ja paksuus voi vaihdella kausittain tai maantieteellisesti vallitsevien ilmasto-olosuhteiden mukaan.
7. Naarasleijonat eivät tarvitse harjaa
Leijonanharja ovat huomiota herättävä piirre, mutta sillä on myös korkea hinta. Leijonat saattavat olla saaliseläimille näkyvämpiä ja menettää ketteryyttään tämän ominaisuuden vuoksi. Kuten jo todettiin, se tuottaa myös enemmän lämpöä ja lisää energiankulutusta.
Naarasleijonat ovat yleensä vastuussa metsästyksestä, joten harja haittaisi niiden työtä. Ilman harjaa ne jäävät todennäköisemmin huomaamatta.
8. Onko olemassa harjattomia ulosleijonia?
Vaikka tämä saattaa tuntua yllättävältä, on olemassa myös harjattomia urosleijonia: Etelä-Keniassa, Afrikassa, sijaitsevan Tsavon kansallispuiston leijonat. Toisin kuin muualla maailmassa, tällä alueella uroksilla on joko hyvin vähän tai ei lainkaan harjaa.
Selitys on yksinkertainen: alueella on äärimmäisen kuumaa ja alhainen vuotuinen sademäärä, joten harja olisi leijonille hyvin riskialtis, koska ne menettäisivät energiaa.
9. Onko olemassa naarasleijonia, joilla on harja?
Viimeinen fakta on yhtä yllättävä – on olemassa myös leijonanaaraita, joilla on harja! Havainnot tehtiin Botswanassa, Okavangon suistossa, viidellä naarasleijonalla. Nämä leijonat osoittivat lisäksi maskuliinista käyttäytymistä, kuten toistuvaa kovaäänistä karjuntaa, hajuilla merkkaamista tai jopa toisten naaraiden selkään nousemista.
Hypoteesi on, että kyseisillä leijonanaarailla on suurempi testosteronituotanto. Niiden uskotaan myös olevan hedelmättömiä.
Kuten olet ehkä huomannut, kaikille eläinten adaptiivisille piirteille löytyy syy. Leijonanharjalla on tarkoituksensa, joka on vahvistettu tutkimuksissa. Harja on yleensä uroksilla ja se antaa niille tietyn lisääntymisedun. Näin ei kuitenkaan aina ole, ja nyt tiedät, että jonain päivänä saatat saada tilaisuuden nähdä harjattoman urosleijonan tai leijonanaaraan, jolla on harja!
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Arita, H. (2008). Los leones de Tsavo. Ciencias, 90, 16-19.
- Gilfillan, G., McNutt, J., Vitale, J., de Iongh, H., & Golabek, K. (2016). Rare observation of the existence and masculine behaviour of maned lionesses in the Okavango Delta, Botswana. African Journal of Ecology, 55(3), 383–385.
- Kays, R., & Patterson, B. (2002). Mane variation in African lions and its social correlates. Canadian Journal of Zoology, 80, 471–478.
- Patterson, B., Kays, R., Kasiki, S., Sebestyen, B. (2006). Developmental effects of climate on the lion’s mane (Panthera leo). Journal of Mammalogy, 87(2),193–200
- West, P., & Packer, C. (2002). Sexual selection, temperature, and the lion’s mane. Science, 297(5585):1339-43.
- Yamaguchi, N., Cooper,A., Werdelin, L., MacDonald, D. (2004). Evolution of the mane and group-living in the lion (Panthera leo): a review. Journal of Zoology, 263, 329–342.