Kaikki pihtihännästä, hyvin erikoisesta hyönteisestä
Pihtihäntä on hyvin erikoinen hyönteinen, joka erottuu vatsan päässä olevista liikkuvista, saksia muistuttavista ulokkeista. Lisäksi se on kosmopoliitti hyönteinen, jota löytää hyvin helposti puutarhoista, maaseudulta ja kaupungeista.
Tästä huolimatta pihtihännästä ei yleensä kuule puhuttavan muussa mielessä, kuin että se on joko tuholainen tai tuholaistorjuja. Mutta ei hätää, täältä löydät täydellisen kuvauksen sen biologisesta rakenteesta, joten älä jätä lukematta – saat tietää, miten mielenkiintoinen otus pihtihäntä on!
Taksonomia ja ominaispiirteet
Pihtihäntä (tarkemmin ottaen isopihtihäntä) on tieteelliseltä nimeltään Forficula auricularia, Forficulidae-heimoon kuuluva pihtihäntäinen (hyönteisten lahko, jolle on ominaista erityisesti vatsassa oleva pihti). Vaikka tähän taksonomiseen heimoon kuuluu noin 70 lajia, tässä artikkelissa keskitymme vain mainittuun lajiin.
Pihtihäntäisten luokittelussa on kuitenkin jotain kummallista. Vuonna 2020 julkaistussa artikkelissa kävi ilmi, että ne ovat kryptisiä lajeja, eli niiden DNA eroaa useiden ulkonäöltään samanlaisten lajien välillä.
Nämä geneettiset tutkimukset paljastivat, että se, mikä tunnettiin nimellä Forficula auricularia, on ainakin neljän morfologisesti lähes identtisen lajin kompleksi: Forficula aeolica, Forficula mediterranea, Forficula dentata ja Forficula auricularia.
Pihtihännän ruumis on 10-15 millimetriä pitkä, litteä ja taipuisa. Siinä on selvästi havaittavaa sukupuolidimorfismia, sillä urosten pihdit ovat kaarevat ja suuremmat kuin naaraiden, joilla ne ovat suorat. Lisäksi niillä on vatsassa 10 jaoketta, kun taas naarailla niitä on vain 8.
Vaikka lajin ei ole juuri nähty lentävän, sillä on itse asiassa siivet.
Pihtihännän elinympäristö
Laji on levinnyt laajalti Länsi-Aasiaan, Eurooppaan ja Pohjois-Afrikkaan. Vaikka se on kotoisin näiltä kolmelta seudulta, se on tuotu myös Amerikkaan ja Australiaan 1900-luvun alussa.
Sen elinympäristöt ovat hyvin erilaisia. Sitä tapaa helposti puutarhoissa, elävien puiden kuoren alla tai kuolleissa rungoissa, kivien alla ja muissa kosteissa, varjoisissa paikoissa. Se on tunnetusti kosmopoliitti laji erityisesti ilmastoissa, joissa lämpötila vaihtelee vain vähän, kuten Euroopan lauhkealla vyöhykkeellä.
Se on kaikkiruokainen hyönteinen, joka syö pääasiassa ympäristönsä kasveja. Se toimii kuitenkin myös siistijäorganismina, sillä se voi syödä sekä kasvi- että eläinperäistä mätänevää ainesta.
Tässä kohtaa syntyy kiista sen tuholaisuudesta tai tuholaisia torjuvasta ominaisuudesta. Kun pihtihäntä lisääntyy hallitsemattomasti esimerkiksi viljelykasveissa, siitä voi tulla tuholainen, sillä se suosii versoja ravinnokseen ja pystyy lentämään myös korkeimmille kasveille. Sitä hyödynnetään kuitenkin myös kirvojen tappamisessa, sillä se saalistaa niitäkin ravinnokseen.
Pihtihännän käyttäytyminen
Pihtihäntä on yöeläin, joka nukkuu pimeissä, kosteissa paikoissa päiväsaikaan. On mielenkiintoista huomata, että ne voivat elää sekä yksin että yhdyskunnissa, ja ensiksi mainittua esiintyy vain silloin, kun naaraat lähtevät pois paritteluaikana.
Niiden pääasiallinen viestintämuoto ovat kemialliset ärsykkeet. Aikuiset erittävät feromoneja löytääkseen toisensa parittelukauden aikana, ja nämä feromonit aistitaan niiden tuntosarvissa olevilla kemoreseptoreilla. Niillä on myös verkkosilmät ja tuntosarvissa karvoja, joiden avulla ne saavat tuntoaistitietoa.
Myös pihtejä käytetään viestintään joko parittelun aikana tai uhkailutarkoituksessa.
Lisääntyminen
Pihtihäntien lisääntymiskausi alkaa syyskuussa, jolloin ne tapaavat maan alla paritellakseen. Uros kosiskelee naarasta pihdeillään, hyväilee sitä niillä ja yrittää tarttua naaraaseen. Munien hedelmöittyminen tapahtuu naaraan sisällä. Toisinaan kosiskelun aikana paikalle saattaa ilmaantua toinen uros, jolloin ne taistelevat naaraasta saksillaan.
Lopputalvella, kevään koittaessa, naaraat munivat 30-55 munaa maahan kaivettuun koloon. Laji huolehtii munista ja poikasista, kunnes ne ovat itsenäisiä kahden kuukauden iässä. Ensimmäisessä vaiheessa nymfejä ruokkii emo, mutta toisessa vaiheessa ne pystyvät etsimään itse ruokansa.
On havaittu, että naaraat huolehtivat myös lajitovereidensa hylätyistä munista.
Tiesitkö näitä faktoja pihtihännästä? Paheksumme usein niiden eloa ihmisten lähellä. Ne ovat kuitenkin hyvin tärkeitä jäseniä asuttamissaan ekosysteemeissä, joten niiden elämää tulisi ensisijaisesti arvostaa.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- González-Miguéns, R., Muñoz-Nozal, E., Jiménez-Ruiz, Y., Mas-Peinado, P., Ghanavi, H. R., & García-París, M. (2020). Speciation patterns in the Forficula auricularia species complex: cryptic and not so cryptic taxa across the western Palaearctic region. Zoological Journal of the Linnean Society, 190(3), 788-823.
- Forficula auricularia (European earwig). (s. f.). Animal Diversity Web. https://animaldiversity.org/accounts/Forficula_auricularia/
- Van Meyel, S., Devers, S., & Meunier, J. (2019). Love them all: mothers provide care to foreign eggs in the European earwig Forficula auricularia. Behavioral Ecology, 30(3), 756-762.
- Bourne, A., Fountain, M. T., Wijnen, H., & Shaw, B. (2019). Potential of the European earwig (Forficula auricularia) as a biocontrol agent of the soft and stone fruit pest Drosophila suzukii. Pest management science, 75(12), 3340-3345.