5 tärkeää asiaa ennen kuin päästät koiran sänkyyn

5 tärkeää asiaa ennen kuin päästät koiran sänkyyn

Viimeisin päivitys: 16 heinäkuuta, 2018

Oletko juuri adoptoinut lemmikin? Ehkäpä löysit uuden söpön koiranpennun. Ajattelitko päästää koiran sänkyyn kanssasi? Odota.

Pidä huolta, että luet tämän artikkelin sisältämät asiat ensin. Haluathan kuitenkin tehdä informoidun päätöksen. Yritä siis olla hetken aikaa miettimättä anelevaa pentua, joka katselee sinua ja pyytää lupaa kiivetä sänkyyn kanssasi joka ilta.

Huomioon otettavia asioita

On suositeltavaa, että koirat nukkuvat yksin omissa sängyissään. Tosiasia on kuitenkin se, että monet ihmiset jakavat sänkynsä rakkaan lemmikin kanssa.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kertoa, onko tämä hyvä vai huono asia, sillä joka tapaus on erilainen. Niin kauan kuin ei vaaranneta koiran fyysistä terveyttä tai mielenterveyttä kohtelemalla niitä ihmisen tavoin, kaikilla omistajilla on oikeus valita keiden kanssa he haluavat jakaa patjansa ja peittonsa.

Päästätkö koiran kanssasi sänkyyn

Monet haluavat nukkua vaikkapa kumppaninsa kanssa, ja jotkut taas nukkuvat mielummin yksin.

Kyseessähän on makuasia. Jos kuitenkin päätät päästää koiran nukkumaan sänkyysi, on tietty valikoima seikkoja, jotka tulisi ottaa huomioon.

Luethan siis seuraavat avainasiat ennen kuin päästät koirasi sänkyysi.

1. Leposi keskeytyy

Eräät lähiaikoina tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että lemmikkien kanssa nukkuminen auttaa meitä lepäämään paremmin. On kuitenkin hyvin tunnettu tosiasia, että sängyn jakaminen karvaisen ystävän kanssa voi häiritä unirytmiä. Koirat usein liikkuvat paljon yön aikana, mikä herättää koirat itse, mutta myös sinut.

Tällä voi olla suurikin vaikutus. On kuitenkin osoitettu, että jos et pysty lepäämään yöllä hyvin, heräät aamulla huonolla tuulella. Tai sitten et pysty toteuttamaan kaikkia suunnittelemiasi asioita. Immuunijärjestelmäsikin saattaa heikentyä, mikä altistaa sinut eri sairauksille.

2. Koirat tuovat bakteereja ja itiöitä sänkyysi

Pidäthän mielessä, miten koirien elämä eroaa omastasi. Koirat tassuttelevat ilman kenkiä paikoissa, joissa et itse ikinä kuvittelisikaan käveleväsi paljain jaloin. Mieti, miten paljon pöpöjä kadullakin on!

Koirat myös makaavat lattialla ja menevät likaan tai roskiin pyörimään. Tämä tarkoittaa sitä, että ne saattavat kantaa mukanaan haitallisia bakteereja ja itiöitä. Eli jos päätät päästää koiran sänkyyn kanssasi, varmista että olet ensin tehnyt tarvittavat toimenpiteet hygienian suhteen.

3. Koirat saattavat aiheuttaa tai pahentaa allergioita

Jos kärsit allergioista, lienee parempi säilyttää makuuhuone allergeenittomana alueena. Karvainen ystäväsi saattaa pahentaa allergiaasi. Joka tapauksessa kannattaa varmistaa, että tiedät oletko allerginen koirasi hilseessä oleville proteiineille – sekä koiran ihossa, virtsassa, kuolassa että turkissa oleville proteiineille.

4. Riski levittää tauteja

Jos annat koirasi nukkua kanssasi samassa sängyssä, sinulla on suurempi todennäköisyys sairastua erilaisiin tauteihin. Nämä taudit siirtyvät eläimiltä ihmisille, erityisesti sisäisten tai ulkoisten loiseliöiden kautta.

Eli jos päätät pitää makuuhuoneen oven auki koirallesi, varmista ettet lepsuile varotoimien kanssa. Anna koirallesi matokuuri usein ja pidä kirjaa, jotta eläinlääkärin suunnittelemista rokotuksista huolehditaan.

5. Koirasi saattaa saada käytöshäiriöitä, jos se päästetään sänkyyn

Mitä tapahtuu jos päästän koiran sänkyyn

On hyvin todennäköistä, että koira merkkaa reviiriään virtsaamalla sänkyyn, jos se päästetään yöksi siihen nukkumaan. Voi myös tulla ilmi muita käytöshäiriöitä: koira saattaa esimerkiksi kiintyä sinuun liikaa, tulla liian riippuvaiseksi ja kärsiä eroahdistuksesta tai saada muita ongelmia.

Koira, sänky ja sinä

Nyt kun olet kartalla mahdollisista ongelmista, mikäli haluat silti päästää koirasi sänkyysi ja luulet pystyväsi hallitsemaan riskejä, anna palaa! Tässä ei liene mitään ongelmaa, ellei koirallasi ole jo valmiiksi joitakin selviä käytöshäiriöitä.

Nuku tyytyväisenä karvaisen kaverisi kanssa. Muista tehdä selväksi, että teillä molemmilla on oma paikka sängyssä. Ei ole tarvetta olla koko yötä toisessa kiinni tai litistää toista oman painon alle.

Ja jos puolisosi tai kumppanisi nukkuu sängyssä kanssasi samalla kun päästät koiran sänkyyn, varmistathan että sekä sinä että kumppanisi olette samaa mieltä asiasta. Sänky saattaa tuntua täydeltä kahden muun kanssa, mutta eiköhän kaikille löydy tilaa hyviä yöunia varten! Tämä toteutuu, jos nukkumisjärjestelyt on suunniteltu hyvällä viestinnällä ja rakastavassa hengessä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.