Miksi koira menettää kiinnostuksen omistajaa kohtaan ulkoilun aikana?

Miksi koira menettää kiinnostuksen omistajaa kohtaan ulkoilun aikana?

Viimeisin päivitys: 20 lokakuuta, 2021

Toisinaan koira menettää kiinnostuksen omistajaa kohtaan ulkoilun aikana, vaikka se käyttäytyy kotona täysin rauhallisesti ja tottelevaisesti. Ulkomaailma on täynnä erilaisia ärsykkeitä ja häiriötekijöitä, jotka voivat hermostuttaa tai päinvastoin innostaa koiraa niin, että se unohtaa sille opetetut asiat.

Miksi koira menettää kiinnostuksen omistajaa kohtaan ulkoilun aikana?

Ulkomaailma on avoin tila täynnä hajuja, ääniä, ihmisiä, koiria, ajoneuvoja ja muita ärsykkeitä, jotka saavat koiran aistit ja kiinnostuksen heräämään. Häiriötekijät voivat saada koiran hermostumaan tai innostumaan niin, että sen on vaikea keskittyä ja kuunnella omistajaansa. Kun koira on rauhallinen, sen huomio on helpompi saada ja pitää. Alla jaamme muutamia vinkkejä koiran stressin ja liiallisen jännityksen ehkäisemiseen.

4 vinkkiä miellyttävään ulkoiluun koiran kanssa

1. Kasvata lenkkien pituutta tai määrää

Ei ole olemassa yhtä yleispätevää sääntöä sen suhteen, miten paljon koiran pitää saada liikkua ja ulkoilla päivittäin, sillä liikunnan tarve määräytyy koiran koon, iän, rodun, terveydentilan ja energiatason mukaan. Suurimmalle osalle koirista sopii parhaiten kolme päivittäistä kävelylenkkiä, joista vähintään yksi on niin pitkä, että koira pääsee tutkimaan ja haistelemaan ympäristöään kunnolla ja saa purettua ylimääräisen energiansa. Ulkoilun lisäksi koiraa on hyvä aktivoida myös muilla tavoin. Erinomaisia tapoja ovat esimerkiksi erilaiset aktivointilelut, hajuaistin käyttöön perustuvat leikit ja muut yhteiset leikkihetket.

Miksi koira menettää kiinnostuksensa omistajaansa kohtaan ulkoiltaessa?

2. Varmista ulkoiluvälineiden sopivuus koiralle

Liian lyhyt talutushihna estää koiraa laskemasta päätään ja haistelemasta maata, mikä tekee rentoutumisen ja ympäristön tutkimisen mahdottomaksi. Käveleminen harjoittaa kyllä koiraa fyysisesti, mutta ulkoilemisessa on kyse paitsi liikunnasta, myös koiran tarvitsemien henkisten virikkeiden tarjoamisesta. Koiran täytyy saada olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä, ei ainoastaan omistajansa kanssa. Koiran hajuaisti on äärimmäisen kehittynyt ja herkkä, ja ympäristön haisteleminen ja asioihin nenän avulla tutustuminen on tarpeen koiran emotionaalisen ja henkisen stimuloinnin vuoksi.

Omistajan kannattaa siis hankkia tarpeeksi pitkä talutushihna, jotta myös koira nauttii yhteisistä ulkoiluhetkistä. Rauhallisilla alueilla ulkoiltaessa hihna voi olla hyvinkin pitkä, mutta ruuhkaisella kaupunkialueella tai esimerkiksi eläinlääkäriin lähdettäessä käytössä on hyvä olla lyhyempi hihna, jotta koiran kontrolloiminen on helpompaa.

Miksi koira menettää kiinnostuksensa omistajaansa kohtaan ulkoiltaessa?

3. Harjoittele rauhoittumista asteittain

Koiran on osattava rauhoittua niin sisä- kuin ulkotiloissakin, mutta on selvää, että tämä on huomattavasti haastavampaa ulkona, missä ärsykkeitä ja koiraa kiinnostavia asioita on valtavasti. Paras hetki harjoitella ulkona rauhoittumista on kunnollisen lenkin jälkeen, kun koira on saanut purettua energiansa ja on sopivasti väsynyt. Harjoittelun voi aloittaa istumalla koiran kanssa hyvin lyhyen ajan rauhallisessa ja hiljaisessa paikassa. Pikkuhiljaa aikaa voi pidentää ja myöhemmin paikaksi vaihtaa vilkkaamman kohteen.

4. Kouluta koiraa sekä kodin sisä- että ulkopuolella

Noudattamalla yllä listattuja vinkkejä ja suosituksia omistaja voi ehkäistä koiran jännitystä ja liiallista innostusta, mikä auttaa pitämään koiran huomion hänessä itsessään ulkoilun aikana. Seuraava askel on alkaa kouluttaa koiraa myös kodin ulkopuolella. Tämä kannattaa aloittaa helpoilla komennoilla, kuten istu ja paikka. Koulutuksessa on syytä hyödyntää aina positiivista vahvistamista, mikä tarkoittaa koiran välitöntä palkitsemista sen toimiessa halutulla tavalla.

On myös tärkeää, että koiran jo oppimien asioiden vahvistamista jatketaan ajan kuluessa. Koulutuksen ja oppimisen pitäisi olla päivittäinen ja hauska aktiviteetti. Koiran koulutus on pitkälti kiinni omistajan kärsivällisyydestä, tahtotilasta ja pitkäjänteisyydestä, sillä kouluttaminen on pitkä ja jatkuva prosessi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.