Barbet on sosiaalinen ja hyväntuulinen koira

Barbet on sosiaalinen ja hyväntuulinen koira

Viimeisin päivitys: 25 joulukuuta, 2020

Tällä kertaa kerromme hyväntuulisesta barbetista, joka kuuluu vesikoirien ryhmään. Barbet on luokiteltu maailmanlaajuisesti uhanalaiseksi roduksi, sillä koko maailman barbet-kanta on vain noin 500 yksilöä.

Millainen koira on barbet?

Historia ja alkuperä

Barbet on yksi Euroopan vanhimmista koiraroduista ja se on luultavasti villakoiran vanhimman esi-isän jälkeläinen. Kyseessä on alun perin Ranskasta kotoisin oleva vesikoira. Rodun nimi juontaa juurensa ranskan kielen barbe-sanasta, joka tarkoittaa partaa.

Euroopassa vesikoiria oli jo 1300-luvulla, ja barbetia on usein pidetty vesikoirien kantarotuna. Sitä alettiin kuitenkin kutsumaan nykyisellä nimellään vasta 1400-luvulla. Kun vesilintujen metsästys meni pois muodista, barbetien määrä laski ikävä kyllä merkittävästi.

Barbetin ominaisuudet

Tämä vesikoira erottuu runsaan, pitkän, villavan ja kiharan turkkinsa ansiosta. Siinä on useampi kerros, jotka auttavat antamaan suojaa vedeltä, kuten myös korkeilta ja alhaisilta lämpötiloilta.

Barbetin pää on pyöreä ja leveä, ja sen nenä on musta tai tummanruskea. Sen huulet ovat leveät, ja kuono hyvin lyhyt ja neliskanttinen.

Koiran silmät ovat pyöreät ja kulmakarvat hyvin tuuheat. Pitkät karvat peittävät kasvoja, ja barbetin korvat roikkuvat matalammalla kuin muiden koirien – ne ovat lurpat ja lättänät. Nekin ovat runsaan karvan peitossa suojan saamiseksi.

Barbetin keho on pitkä, ja sillä on lyhyt niska sekä leveä ja vankka rinta. Raajat ovat suorat ja lihaksikkaat, ja niissä on vahvat luut. Ne ovat tuuhean turkin peitossa. Barbetin selkärangalla on hiukan pyöristynyt muoto, ja munuaisia peittävä alue on kaareva ja hyvin vahva. Häntä roikkuu alaspäin koukun muodossa.

Barbet on sosiaalinen ja hyväntuulinen koira

Barbetilla on hyvin paksu, pitkä, villava ja laineikas turkki, jota on vaikea harjata, sillä se menee helposti takkuun paksuiksi tupoiksi. Karvan väri voi olla harmaa, musta, beige, valkoinen/ruskea, valkoinen/musta tai keltaruskea.

Käytös ja persoonallisuus

Tämä koira on hyvin aktiivinen, eläväinen ja säyseä. Se on vesikoira, ja vesiurheilu ja -liikunta ovat ehdottomasti sen mieleen – barbet rakastaa uimista ja vedessä loiskimista. Se ei siis vastustele myöskään kylvetystä.

Se on vakaa, rauhallinen ja ystävällinen, ja barbet pystyy luomaan hyvin voimakkaan siteen omistajiinsa. Se on myös kärsivällinen ja rakastava lapsia kohtaan, sillä se rakastaa perheessä elämistä, eikä sillä ole todettu aggressiivisuutta. Vahtikoirana barbet tekee kyllä osansa varoittamalla omistajaansa, jos se näkee jotakin kummallista.

Hoito

Barbet tulee sosiaalistaa ja kouluttaa suurella rakkaudella pentuiässä. Tässä tulee myös olla jämäkkä, sillä koiran kasvaessa se voi tulla dominoivaksi.

Barbet tarvitsee runsaasti liikuntaa etenkin, jos se elää pienessä asunnossa kaupungissa. Juokse siis koirasi kanssa etenkin rannalla, joka on täydellinen paikka barbetin vaistojen pääsemiseksi valloilleen.

Mitä tulee koiran kiharaan turkkiin, sitä tulee kammata joka päivä ja jopa stripping-tekniikalla, sillä muuten siihen muodostuu karvamöhkäleitä, jotka joudutaan leikkaamaan.

Sillä koira rakastaa vettä, sille voi kehttyä hengitysteiden sairauksia, kuten esimerkiksi trakeiitti tai keuhkokuume. Siksi sinun tulee kuivata barbet hyvin perusteellisesti pyyhkeellä aina kylvyn jälkeen.

Mitä mieltä olet, voisiko tämä rotu sopia omaan kotiisi? Nyt tiedät, millainen on ilahduttavan näköinen koira nimeltä barbet!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.