Broholminkoira on mastiffityyppinen tanskalainen koirarotu

Broholminkoira on mastiffityyppinen tanskalainen koirarotu

Viimeisin päivitys: 07 tammikuuta, 2020

Broholminkoira on tanskalainen mastiffityyppinen koirarotu, joka tunnetaan kohtalaisen huonosti kotimaansa ulkopuolella. Suomessa broholminkoiria on rekisteröity noin 250. Rodun kanta romahti ensin 1600-luvulla parimetsästyksen kieltämisen jälkeen ja myöhemmin 1900-luvun alussa virusten ja sisäsiitoksen myötä, mutta rotu on onneksi saatu elvytettyä.

Millainen koira on broholminkoira?

Alkuperä

Broholminkoira on vanha rotu, joka tunnettiin jo keskiajalla Tanskan Gudmen kylässä sijaitsevassa Broholmin linnassa. Tanskalaiset koirat olivat alun perin melko pieniä ja pystykorvatyyppisiä, ja rodun mastiffityyppisten esi-isien uskotaankin saapuneen maahan viikinkien mukana Britteinsaarilta 700-1000-lukujen aikoihin. Näitä koiria risteytettiin myöhemmin mastiffien ja tanskandoggien kanssa.

Broholminkoiraa on aina käytetty apuna kotien vahtimisessa ja alun perin nämä koirat myös vartioivat ja ajoivat karjaa. 1600-luvulla broholminkoiria käytettiin myös metsästykseen.

Nämä koirat olivat myös Tanskan kuninkaallisten suosiossa, mutta rodun kanta romahti parimetsästyksen kieltämisen jälkeen. Rodun elvyttäminen oli kuninkaan riistanvartijana toimineen Broholmin kreivi Niels Frederik Bernhard Sehestedin ansiota. Rotua uhkasi sukupuutto myös 1900-luvulla virusten ja sisäsiitoksen myötä, mutta kanta saatiin jälleen elvytettyä 1970-luvulla.

Broholminkoira on mastiffityyppinen tanskalainen koirarotu
Lähde: Pleple2000

Ulkonäkö

Broholminkoira on suuri ja voimakasrakenteinen eläin, jonka säkäkorkeus on uroksilla 75 cm ja nartuilla 70 cm. Urokset painavat 50-70 kg ja nartut 40-60 kg. Tämän suorakaiteen muotoisen koiran rintakehä on leveä ja syvä ja raajat lihaksikkaat ja voimakkaat. Sen häntä riippuu sapelimaisena, eikä koskaan nouse selkälinjan yläpuolelle.

Broholminkoiran pää on massiivinen ja leveä ja sen kallo ja kuono ovat yhtä pitkät. Sen vahvassa kaulassa on jonkin verran löysää ihoa. Huulet ovat hieman riippuvat ja korvat keskikokoiset ja tiiviisti poskenmyötäiset. Tummanruskeat tai tumman meripihkan väriset silmät ovat pyöreät ja keskikokoiset.

Broholminkoiran turkki on lyhyt ja karkea. Koiralla on musta naamio, ja muuten sen väritys vaihtelee useimmiten kellanruskeasta vaaleankeltaiseen. Myös musta muunnos on nykyään hyväksytty, mutta se on vaaleita muunnoksia harvinaisempi. Valkoiset merkit hyväksytään käpälissä, rinnassa ja hännänpäässä.

Luonne

Broholminkoirat ovat rauhallisia ja itsevarmoja eläimiä. Ne ovat kuitenkin voimakkaita koiria, jotka tarvitsevat sekä fyysistä että henkistä harjoitusta. Ne ovat tyypillisesti ystävällisiä, mutta eivät innostuneita. Broholminkoirat ovat hyviä vahtikoiria ja suhtautuvat usein varauksella tuntemattomiin. Ne voivat olla territoriaalisia tuntemattomia eläimiä ja ihmisiä kohtaan, mutta ovat aina ystävällisiä omalle perheelleen.

Broholminkoira on mastiffityyppinen tanskalainen koirarotu
Lähde: Pleple2000

Monien muiden isokokoisten koirien tavoin myös broholminkoirat nauttivat rauhallisessa ympäristössä elämisestä ja rennosta oleskelusta. Nämä koirat sopivat asumaan myös kerrostalossa, kunhan ne saavat runsaasti liikuntaa. Ne eivät ole rauhallisesta olemuksestaan huolimatta laiskoja eläimiä, vaan viihtyvät tarvittaessa hyvinkin pitkillä lenkeillä.

Broholminkoiran kouluttaminen voi olla haastavaa. Kyseessä ei suinkaan ole tyhmä koira, mutta sen opettaminen vaatii runsaasti kärsivällisyyttä ja positiivista vahvistamista. Oikealla koulutuksella broholminkoira kuitenkin on erinomainen seura- ja lemmikkikoira.

Terveys ja hoito

Broholminkoira on keskimäärin muita suuria koiria terveempi, ja sen geenipooli pyritään pitämään jatkossakin mahdollisimman laajana. Se on kuitenkin altis sydänsairauksille sekä samoille terveysongelmille – kuten lonkkavialle ja mahalaukunkiertymälle – kuin muutkin isot koirat. Tämän vuoksi lemmikki on tärkeä käyttää säännöllisesti eläinlääkärin tarkastettavana. Rodun keskimääräinen elinikä on 7-12 vuotta.

Broholminkoiralla on lyhyt ja karkea turkki, jota kannattaa harjata säännöllisesti ympäri vuoden ja erityisen ahkerasti karvanlähtöaikaan keväällä ja syksyllä.

Artikkelin kuvien lähde: Ivarr and Pleple2000


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.