Millä koirarodulla on eniten geneettisiä mutaatioita?

Geneettiset mutaatiot voivat aiheuttaa vaarallisia synnynnäisiä sairauksia, kuten mitraaliläpän prolapsin tai neurologisia häiriöitä.
Millä koirarodulla on eniten geneettisiä mutaatioita?
Cesar Paul Gonzalez Gonzalez

Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Cesar Paul Gonzalez Gonzalez.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Koirat ovat yksi suosituimmista lemmikkieläimistä. Sen lisäksi, että ne ovat yleensä helppohoitoisia, rotuja on niin monia, että lähes jokainen löytää itselleen sopivan. Joidenkin rotujen valtava kysyntä on kuitenkin johtanut siihen, että kyseisillä koirilla esiintyy useita rodulle tyypillisiä geneettisiä mutaatioita ja terveysongelmia.

Koirien jalostuksessa noudatetaan yleensä tiettyjä käytäntöjä, jotta vältetään tai vähennetään sisäsiittoisuutta (sukulaisten välistä lisääntymistä). Tämä auttaa vähentämään keinotekoisen valinnan aiheuttamia geneettisiä ongelmia, mutta kaikki kasvattajat eivät noudata näitä sääntöjä. Ajan myötä jokaisella koiralla ilmenee geneettisiä mutaatioita, mutta yhdellä rodulla niitä on enemmän kuin muilla. Voit lukea siitä alta.

Mitä mutaatiot ovat?

Mutaatiot ovat DNA-sekvenssin muunnoksia, jotka voivat aiheuttaa tai olla aiheuttamatta muutoksia lajin ominaisuuksiin. Nämä muutokset tapahtuvat luonnostaan ja ovat sattumanvaraisia, vaikkakin tietyt olosuhteet myös edesauttavat niiden ilmaantumista.

Muutokset, joita mutaatio voi aiheuttaa, vaihtelevat aineenvaihdunnallisesta vaikutuksesta kehon epämuodostumaan, riippuen siitä, mihin geeneihin ne vaikuttavat. Useimmissa tapauksissa vaikutuksista käytetään nimitystä synnynnäiset sairaudet, ja ne ovat erittäin haitallisia rodun terveydelle.

Yleensä yksi mutaatio ei vielä riitä aiheuttamaan muutoksia eliön ulkonäköön, vaan tarvitaan useampia mutaatioita. Lähisukulaisten välinen pariutuminen lisää kuitenkin mutaatioiden kertymisen todennäköisyyttä. Tämä on syy siihen, miksi tällaisessa parituksessa ilmenee synnynnäisiä sairauksia.

Miksi koirilla esiintyy geneettisiä mutaatioita?

Koirien kohdalla kasvattajat valitsevat paritteluun yleensä lähisukulaisia, jotta rotujen “puhtaus” säilyisi. Ajan myötä jalostus aiheutti mutaatioiden kasautumista ja johti synnynnäisten sairauksien esiintymiseen.

Sisäsiitos auttoi myös saamaan koiraroduille niiden tyypilliset piirteet. Söpöimpien tai näyttävimpien ominaisuuksien säilyttämiseksi koiria paritettiin mieluummin niiden lähisukulaisten kanssa (keinotekoinen valinta). Näin syntyi rotujen suuri monimuotoisuus, mutta samalla se vahingoitti niiden terveyttä pitkällä aikavälillä.

Tämän vuoksi puhdasrotuisilla koirilla on yleensä enemmän terveysongelmia aikuisina. Niiden alttius synnynnäisille sairauksille vaihtelee tietysti rodun historian mukaan, mutta kysytyimmillä roduilla niitä on eniten.

Koira ja omistaja.

Vaikuttaako jalostus koirien terveyteen?

Vuonna 2008 ryhmä tutkijoita Uppsalan yliopistosta teki analyysin, joka vahvisti, että koirilla oli enemmän haitallisia mutaatioita. Tätä varten he vertasivat koiran genomia harmaasuden (Canis lupus) genomiin, joka on koiran lähin esi-isä.

Tutkimuksen päätteeksi he huomasivat, että koirilla oli paljon enemmän haitallisia mutaatioita kuin niiden luonnonvaraisilla esi-isillä. Tämä tarkoittaa, että jalostus vaikuttaa koirien terveyteen melko paljon ja lisää mutaatioiden määrää niiden perimässä.

Millä koirarodulla on eniten mutaatioita?

Kuten arvata saattaa, valikoiva jalostus, jonka “puhdasrotuiset” koirat käyvät läpi, on liian haitallista. On kuitenkin yksi koirarotu, joka kärsii geneettisistä mutaatioista erityisen paljon. Kyseessä on, mikäs muukaan, kuin cavalier kingcharlesinspanieli, jolla on pitkä lista synnynnäisiä sairauksia.

Vuonna 2021 Plos Genetics -tiedelehdessä julkaistusta artikkelista kävi ilmi, että cavalier kingcharlesinspanielin perimässä oli noin 10 prosenttia enemmän mutaatioita kuin muiden suosittujen rotujen perimässä. Tämä on ymmärrettävää, sillä ne ovat kärsineet valikoivasta jalostuksesta 1500-luvulta lähtien.

Vuonna 2007 tämä rotu oli itse asiassa maailman kuudenneksi suosituin, ja vuonna 2009 se nousi neljännelle sijalle. Sen sukulinjaan kohdistuu siis edelleen kovia paineita, sillä kysyntä ei ole juuri lakannut.

Cavalier kingcharlesinspanieli on yksi niistä koiraroduista, joilla on eniten geneettisiä mutaatioita.

Cavalier kingcharlesinspanielin terveys?

Vaikka cavalier kingcharlesinspanieli on karismaattinen koirarotu, se kärsii liiallisista geenimutaatioista. Itse asiassa noin 31 prosenttia tämän rodun yksilöistä kärsii sydänsairauksista, pääasiassa mitraaliläpän prolapsista, joka on rodulle ominainen synnynnäinen ja vaarallinen sairaus.

Näillä koirilla on kuitenkin myös monia muita yleisiä sairauksia. Yleisimpiä ovat mm.:

  • Sydämen sivuäänet
  • Hampaiden tukikudosten ongelmat
  • Sidekalvotulehdus
  • Ruoansulatuskanavan sairaudet
  • Anaalirauhasten infektio
  • Dermatologiset ongelmat
  • Syringomyelia (hermoston poikkeavuus)
  • Chiari-tyyppinen epämuodostuma

Vaikka koirat ovat erinomaisia seuralaisia ja erittäin uskollisia ystäviä, todellisuudessa jalostus vaikuttaa niihin voimakkaasti. Tämän estääksesi suosi lemmikin adoptoimista sertifioiduilta kasvattajilta, sillä nämä paikat takaavat rodun terveyden. Vaikka se voi olla hieman kalliimpaa, se on sen arvoista, jotta nämä kauniit eläimet pysyisivät terveinä.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Axelsson, E., Ljungvall, I., Bhoumik, P., Conn, L. B., Muren, E., Ohlsson, Å., … & Lindblad-Toh, K. (2022). Correction: The genetic consequences of dog breed formation—Accumulation of deleterious genetic variation and fixation of mutations associated with myxomatous mitral valve disease in cavalier King Charles spaniels. PLoS Genetics, 18(1), e1010039.
  • Cruz, F., Vilà, C., & Webster, M. T. (2008). The legacy of domestication: accumulation of deleterious mutations in the dog genome. Molecular biology and evolution, 25(11), 2331-2336.
  • Hillbertz, N. S., & Andersson, G. (2006). Autosomal dominant mutation causing the dorsal ridge predisposes for dermoid sinus in Rhodesian ridgeback dogs. Journal of Small Animal Practice, 47(4), 184-188.
  • Rusbridge, C. (2005). Neurological diseases of the Cavalier King Charles spaniel. Journal of Small Animal Practice, 46(6), 265-272.
  • Summers, J. F., O’Neill, D. G., Church, D. B., Thomson, P. C., McGreevy, P. D., & Brodbelt, D. C. (2015). Prevalence of disorders recorded in Cavalier King Charles Spaniels attending primary-care veterinary practices in England. Canine Genetics and Epidemiology, 2(1), 1-15.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.