Millainen eläin on hollanninrottakoira?

Millainen eläin on hollanninrottakoira?

Viimeisin päivitys: 28 maaliskuuta, 2020

Hollanninrottakoira on nimensä mukaisesti Alankomaista kotoisin oleva koirarotu, jonka ensimmäisiä tehtäviä oli muun muassa rottien saalistaminen. Tänään kerromme tarkemmin tästä kotimaansa ulkopuolella huonosti tunnetusta rodusta.

Millainen eläin on hollanninrottakoira?

Alkuperä

Hollanninrottakoirat olivat suosittuja Alankomaiden ylemmän keskiluokan keskuudessa 1800-luvun puolivälissä. Niiden tehtävänä oli seurata hevosvaunuja ja pyydystää rottia talleilla. Rodun alkuperää ei tunneta tarkkaan, mutta on arveltu, että sen syntyyn on vaikuttanut muun muassa alkuperäinen kellertävä snautseri.

Amsterdamilainen koirakauppias myi hollanninrottakoiria Amsterdamin tavarapörssissä kävijöille ja turisteille. Hän kehui paitsi koirien kykyä metsästää pieniä eläimiä, myös niiden sopivuutta seuraeläimiksi. Ensimmäinen rotumääritelmä laadittiin vuonna 1905, minkä jälkeen rodun suosio vaihteli, kunnes viimeinen pentue rekisteröitiin Alankomaiden koirarekisteriin vuonna 1949. Vuonna 1973 rotua alettiin jälleen elvyttää.

Ulkonäkö

Millainen eläin on hollanninrottakoira?

Hollanninrottakoira on keskikokoinen rotu, jonka urokset ovat korkeudeltaan 37-42 cm ja nartut 35-40 cm. Yksilöt painavat 9-10 kg. Hollanninrottakoira on yleisolemukseltaan tiivisrakenteinen, vahva, vankka ja neliömäinen. Sen säkäkorkeus on yleensä yhtä suuri kuin sen rungon pituus. Sen pää on leveä ja lyhyehkö, ja kuono-osan pituus on mieluiten puolet kallo-osan pituudesta. Tämän koiran korvat ovat korkealle kiinnittyneet, suhteellisen pienet ja riippuvat ja silmät suuret ja pyöreät. Häntä on suhteellisen lyhyt.

Hollanninrottakoiran 4-7 cm pituinen karva on karkeaa, kovaa ja suoraa, ja siinä tulee olla riittävästi pohjavil laa. Päässä karva on mieluiten yhtä karkeaa kuin rungossa. Pidempää karva on poskissa, muodostaen koiralle viikset, parran ja kulmakarvat. Turkki on yksivärinen ja sen väri vaihtelee keltaisen kaikissa sävyissä. Korvat, viikset, parta ja kulmakarvat voivat olla tummempaa keltaisen sävyä kuin muu karva.

Luonne ja käytös

Millainen eläin on hollanninrottakoira?

Hollanninrottakoira on erittäin ystävällinen eläin, joka rakastaa perheensä miellyttämistä, ja jonka onnelliseksi tekeminen on helppoa. Se on erinomainen seuraeläin, mutta ei kovinkaan hyvä vahtikoira.

Hollanninrottakoira on iloinen eläin, joka ei yleensä hermostu missään tilanteessa. Näiden koirien tehtävä oli aikoinaan juosta hevosten rinnalla, minkä vuoksi niillä vaikuttaa olevan tänäkin päivänä paljon ylimääräistä energiaa. Ne rakastavat leikkimistä ja pitkiä kävelyretkiä perheensä kanssa. Ne on myös helppo kouluttaa ja ne kuuntelevat mielellään omistajaansa.

Hollanninrottakoiralla on terrierimäinen luonne, ja sen pienien nisäkkäiden metsästämiseen kehottava vaisto tekee siitä rohkean ja päättäväisen. Nämä koirat eivät pelästy helposti, eivätkä epäröi haukkua, jos jokin huolestuttaa tai häiritsee niitä.

Hoito

Hollanninrottakoirasta ei irtoa paljon karvaa, joten omistajan ei tarvitse huolehtia karvalla täyttyvästä kodista. Pitkän karvan vuoksi lemmikin turkki täytyy kuitenkin harjata säännöllisesti, jotta siihen ei pääse syntymään iho-ongelmia ja mahdollisesti kipua aiheuttavia takkuja.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.