Millainen koira on fieldspanieli?

Millainen koira on fieldspanieli?

Viimeisin päivitys: 29 elokuuta, 2019

Fieldspanieli on nimensä mukaisesti spanieli. Spanielit ovat lintukoiria, jotka tunnetaan FCI:n luokittelussa ylösajavina koirina, joiden tunnusomaisia piirteitä ovat riippuvat korvat ja pitkä silkkinen karvapeite. Iso-Britanniasta kotoisin olevaa fieldspanielia on alun perin käytetty metsästyskoirana, mutta tänä päivänä se sopii erinomaisesti lemmikiksi ystävällisen ja kuuliaisen luonteensa vuoksi.

Millainen koira on fieldspanieli?

Historia ja alkuperä

Riistan etsimiseen ja saaliin noutamiseen koulutetut lintukoirat ovat osa hyvin vanhaa perinnettä erityisesti Isossa-Britanniassa. Fieldspanieli kuuluu tällaisiin ylösajaviin spanieleihin. Rotu syntyi 1800-luvun lopulla, kun Sussex Springer -rodun edustajia ja cockerspanieleita risteytettiin.

Fieldspanielista tuli nopeasti suosittu koira luonteensa, ulkonäkönsä ja metsästystaitojensa ansiosta, mutta rotu lähes katosi 1900-luvun alussa, kun kasvattajat halusivat määrätietoisesti jalostaa yksivärisen ja täplättömän koiran. Toisen kerran rotu oli vaarassa joutua sukupuuttoon 1950-luvulla, mutta kantaa on sittemmin saatu elvytettyä. Fiedspanieli ei kuitenkaan vielä tänäkään päivänä ole nykyisen mittapuun mukaan suosittu rotu.

Ulkonäkö

Millainen koira on fieldspanieli?

Fieldspanieli on keskikokoinen koira, jonka säkäkorkeus vaihtelee 46 cm molemmin puolin ja jonka paino on noin 18-25 kg. Sen keho on lihaksikas ja vahva ja rinta syvä. Fieldspanielin pää on pyöreä, kuono pitkä ja kapea ja tummanruskeat silmät mantelinmuotoiset. Rotu muistuttaa huomattavasti englanninspringerspanielia.

Fieldspanielin kiiltävä, runsas ja pitkä turkki on helppohoitoinen pituudestaan huolimatta. Rodun alkuperäinen turkin väri on musta, mutta väreinä hyväksytään myös maksanruskea, musta, roan tai mikä tahansa näistä punaruskein merkein.

Luonne

Vaikka fieldspanieli on alun perin jalostettu metsästyskäyttöön, se on erittäin hyvä lemmikki – aivan kuten muutkin spanielit. Se on säyseä, ystävällinen, iloinen ja herkkä koira, joka on helposti koulutettava ja poikkeuksellisen kuuliainen. Koira kiintyy syvästi omaan perheeseensä, mutta voi olla vieraita kohtaan etäinen.

Fieldspanieli on suhteellisen aktiivinen koira, joka tarvii kohtalaisen paljon liikuntaa. Sen kanssa voi hyvin harrastaa melkeinpä mitä tahansa.

Hoito ja terveys

Fieldspanieli on pääasiassa terve rotu, eikä sillä esiinny erityisiä periytyviä sairauksia. Rodulla on havaittu jonkin verran roikkusilmäisyyttä, allergioita ja silmäsairauksia – joskin Suomessa näiden koirien silmät ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta terveet.

Kuten muutkin luppakorvaiset rodut, myös fieldspanieli on altis bakteerien kerääntymiselle ja sitä kautta korvatulehduksille korviensa anatomian johdosta. Tämän vuoksi koiran korvat tulee tarkistaa usein ja putsata säännöllisesti.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.