Pitkäkarvaiset kissarodut: 9 suosittua ja kaunista kissaa

Kissat ovat äärimmäisen elegantteja ja hienostuneita eläimiä, ja etenkin pitkäkarvaiset kissarodut ihastuttavat monia. Kaikkien kissojen turkki vaatii jonkun verran hoitoa, mutta pitkäkarvaisten kissojen kohdalla säännöllinen harjaaminen on erityisen tärkeää, jotta turkki pysyy kunnossa, eikä eläin saa karvoja elimistöönsä itsensä pesemisen aikana. 
Pitkäkarvaiset kissarodut: 9 suosittua ja kaunista kissaa

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2020

Kaikki kissat ovat kauniita, mutta erityisesti pitkäkarvaiset kissarodut miellyttävät monen silmää. Tämä ei ole mikään ihme, sillä onhan kissan pehmeä ja pitkä turkki hyvin kaunis. Vuosisatoja kestäneen jalostamisen tuloksena maailmassa on lukuisia upeita pitkäkarvaisia kissarotuja, joista esittelemme tänään yhdeksän.

Pitkäkarvaiset kissarodut

Persialainen

Persialainen, joka esiintyy artikkelin pääkuvassa, on epäilemättä yksi tunnetuimmista pitkäkarvaisista kissoista, joka tunnetaan erityisesti littanoista kasvoistaan. Persialainen on maailman suosituin rotukissa.

Kyseessä on noin 3,5-6 kg painoinen keskikokoinen tai suuri kissa, jolla on pyöreä iso pää, suuret silmät, lyhyt nenä ja pienet korvat. Kissan jalat ovat lyhyet ja paksut ja sen häntä on tuuhea. Tällä rennolla ja sosiaalisella, kiintymyksensä osoittavalla eläimellä on pitkä ja tuuhea turkki, joka vaatii säännöllistä harjaamista ja pesemistä pysyäkseen hyväkuntoisena. Persialaisten värimuunnoksia on hyväksytty yli 300.

Pään ja kuonon erikoinen muoto altistavat persialaisen monille terveysongelmille. Ne voivat aiheuttaa leuan epämuodostumia,  hammasongelmia, syömis- ja juomisvaikeuksia ja hengitysongelmia. Kyynelkanavien ongelmien vuoksi monen persialaisen silmät vuotavat ja kostuttavat jatkuvasti kuonon alueen, mikä voi johtaa ihon ärsyyntymiseen. Litteä kuono lisää myös silmäsairauksien riskiä.

Persialainen saattaa myös kantaa geeniä, joka aiheuttaa munuaisten vajaatoimintaa. Kissan omistajan on tärkeä pitää tarkasti silmällä lemmikin painoa, sillä persialaiset ovat alttiita ylipainolle, jonka seurauksena eläin saattaa alkaa kärsiä vakavistakin terveydellisistä ongelmista.

American curl

American curl on melko uusi rotu, sillä se on syntynyt vasta 1980-luvun alussa Yhdysvalloissa. Suomeen ensimmäinen rodun edustaja tuotiin 20 vuotta myöhemmin.

Leikkisän american curlin silmiinpistävin piirre ovat sen taaksepäin kiertyvät korvat. Pennut itse asiassa syntyvät suorakorvaisina, mutta korvat alkavat kiertyä parin päivän iässä. American curleja on olemassa sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia, ja niillä hyväksytään kaikki mahdolliset turkin värit ja kuviot. Kissan turkki on helppohoitoinen sen pituudesta huolimatta.

Pitkäkarvaiset kissarodut miellyttävät monen silmää

Siperiankissa

Siperiankissa tai siperialainen metsäkissa on keskikokoinen tai suuri kissa, joka on nimensä mukaisesti kotoisin Venäjältä. Sen kaksikerroksinen turkki on pitkä ja runsas, ja se pitää siksi hyvin loitolla kylmyyttä ja kosteutta. Siperiankissalla kaikki värit ovat hyväksyttyjä naamiovärejä lukuun ottamatta.

Siperiankissa

Siperiankissa on ystävällinen, sosiaalinen ja omistajaansa kiintyvä eläin, joka on myös hyvin älykäs ja ketterä. Se rakastaa kiipeilyä ja kissoille epäominaiseen tapaan myös vedessä leikkimistä.

Keskipitkäkarvaiset kissarodut

Vaikka seuraavien kissojen karva onkin hiukan lyhyempi kuin yllä mainittujen pitkäkarvaisten rotujen, myös näiden kissojen turkki vaatii säännöllistä harjausta.

Maine coon

Maine coon, jonka virallisena synnyinseutuna pidetään Yhdysvaltojen Mainen osavaltiota, on suuri kissarotu. Naaraat painavat tyypillisesti 4-7 kg ja urokset 6-11 kg, joskin etenkin urokset voivat kasvaa vieläkin suuremmiksi.

Pitkäkarvaiset kissarodut vaativat säännöllistä harjausta

Maine coon on pitkäjalkainen ja -selkäinen eläin, mikä saa sen näyttämään entistäkin kookkammalta. Tällä kissalla on pitkä ja tuuhea turkki, joka voi olla lähes minkä vaan värinen. Maine coonin korvanpäitä koristavat ilvesmäiset tupsut, joista rotu on helppo tunnistaa.

Maine coon on ennen kaikkea lempeä ja rauhallinen jättiläinen, joka pitää leikkimisestä. Nämä kissat tarvitsevat paljon seuraa ja tylsistyvät helposti, eikä niitä saa jättää liian pitkäksi aikaa ilman lajitoveria tai virikkeitä.

Norjalainen metsäkissa

Myös Skandinavian kylmiin olosuhteisiin sopeutunut norjalainen metsäkissa on suuri rotu, jonka urokset voivat painaa jopa 10 kg. Rotu on kehittynyt ilman ohjattua jalostusta, ja sitä on pitkään pidetty tavallisena kotikissana.

Kylmyyttä hyvin kestävällä norjalaisella metsäkissalla on tiheä kaksikerroksinen turkki, tupsupäiset korvat ja tuuhea häntä. Kyseessä on sosiaalinen, aktiivinen ja utelias eläin, joka oppii nopeasti ja helposti.

Norjalainen metsäkissa

Pyhä birma

Pyhä birma on yksi vanhimmista tunnetuista kissaroduista. Tämä puolipitkäkarvainen naamiokissa näyttää kuin persialaisen ja siamilaisen yhdistelmältä. Tämän keskikokoisen vankan kissan vartalo on erittäin vaalean kananmunankuoren värinen, ja naamioväritys on vahva naamassa, jaloissa, korvissa ja hännässä. Kissan silmät ovat aina syvän siniset.

Pyhä birma on hyvin sosiaalinen eläin, joka kiintyy syvästi omaan ihmiseensä. Nämä kissat eivät pidä yksinolosta. Ne kaipaavat läheisyyttä, ja jos ihminen ei huomioi kissaa, se etsii jonkun toisen seuraukseen. Sosiaalisena eläimenä se tulee yleensä toimeen muiden lemmikkien ja lasten kanssa.

Pyhä birma

Ragdoll

Ragdoll on saanut räsynukkea tarkoittavan nimensä tavastaan valahtaa täysin veltoksi syliin nostettaessa. Tämä yhdysvaltalaista alkuperää oleva rotu on Suomen suosituin rekisteröity kissarotu.

Ragdoll

Suuri ja lihaksikas ragdoll on rekisteröity Guinnessin ennätysten kirjaan suurimpana kesykissarotuna. Naaraat painavat noin 4-7 kg ja urokset 6-10 kg, eli kyseessä on hyvin saman kokoinen rotu kuin maine coon. Ragdollit ovat lempeitä ja hiljaisia eläimiä, joilta sanotaan puuttuvan kissoille tyypillinen metsästys- ja vartiointivaisto.

Turkkilainen angora

Turkkilainen angora on yksi vanhimmista tunnetuista kissaroduista. Kuten sen nimestä voidaan päätellä, rotu on kotoisin Turkin Ankaran vuoristoseudulta, joka tunnettiin aikaisemmin Angorana. Ihmisten kuulee usein kutsuvan kaikkia pitkäkarvaisia kissoja angorakissoiksi, mutta tosiasiassa ainoa oikea angorakissa on tämä puolipitkäkarvaisiin kissoihin kuuluva rotu.

Turkkilainen angora

Turkkilainen angora on rakenteeltaan notkea ja siro, mutta kuitenkin lihaksikas. Kyseessä on keskikokoinen kissa, joka painaa enimmillään noin 6 kg. Näiden kissojen jalostuksessa on perinteisesti korostettu eri värisiä silmiä, mutta nykyään jalostuksessa sallitaan kaikki värit.

Somali

Somali on kesyttämättömän näköinen kissa, jolla on pehmeä ja paksu turkki. Tämän abessinialaisen pitkäkarvaisen muodon karva on kullanruskea, silmät suuret ja mantelinmuotoiset ja korvat suuret ja kolmionmuotoiset.

Kuten moni muukin esittelemistämme kissoista, myös somali on vahva ja kooltaan keskikokoinen eläin. Se on hyvin aktiivinen, energinen, leikkisä ja älykäs kissa, joka viihtyy sylissä ja haluaa osallistua kaikkiin kodin askareisiin.

Somali

Nämä pitkäkarvaiset kissarodut ovat kaikki hurmaavia, ja niiden ulkonäköön ja luonteeseen on helppo ihastua. Oletko sinäkin yksi niistä monista, jotka ovat ihastuneet pitkäkarvaisten kissojen pehmeään ja kauniiseen ulkonäköön?


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Razas de gatos. Hillspets
  • Razas de gatos. Purina
  • Razas de pelo largo. Royal Canin
  • Feelscat

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.