Sukupuuttoon kuolleet koirarodut

Osa tänään esittelemistämme roduista kuoli sukupuuttoon jo muinaisen Kreikan aikoina, kun taas osa hävisi vasta 1800-luvulla.
Sukupuuttoon kuolleet koirarodut
Paloma de los Milagros

Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Paloma de los Milagros.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Sukupuuttoon kuolleiden koirarotujen tarkkaa määrää ei tunneta. Rotujen sukupuuttoon on myös vuosisatojen aikana ollut hyvin erilaisia syitä. Siinä missä tiettyjä työkoirarotuja ei enää ole tarvittu, toiset rodut ovat harvinaistuneet esimerkiksi niiden risteydyttyä muiden koirarotujen kanssa. Vanhojen asiakirjojen ja tieteen ansiosta meillä on kuitenkin tänä päivänä jonkinlainen käsitys osasta sukupuuttoon kuolleista koiraroduista.

Läpi historian ihminen on ollut yksi suurimmista tekijöistä luonnonvaraisten ja kesyjen eläinlajien selviytymisessä ja sukupuuttoon kuolemisessa. Kotieläimiin on vaikuttanut suuresti esimerkiksi ajatus lemmikeistä sekä se, että tapa tehdä töitä on muuttunut vuosikymmenten ja -satojen saatossa.

Ihmisillä on myös ollut tapana siirtää eläinlajeja niiden alkuperäiseltä elinalueelta uusille alueille. Tämä on paitsi johtanut entistä suurempaan kilpailuun resursseista, myös tuonut mukanaan sairauksia, joita kotoperäiset lajit eivät aikaisemmin ole kohdanneet. Tällä hetkellä ilmastonmuutos on suuri uhka miljoonille lajeille ympäri maailmaa.

Tänään kuitenkin keskitymme nimenomaan sukupuuttoon kuolleisiin koirarotuihin, joista esittelemme alla kuusi.

Sukupuuttoon kuolleet koirarodut

Molossus

Molossus on todennäköisesti tänä päivänä tuntemamme mastiffin esi-isä. Sekä Vergiliuksen että Aristoteleen tiedetään maininneen tämän rodun, joten se on hyvin vanhaa alkuperää. Historioitsijat ja muut asiantuntijat eivät kuitenkaan ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mikä näiden koirien ja ihmisen suhde oli, ja käytettiinkö näitä eläimiä vahti- vai metsästyskoirina.

Sukupuuttoon kuolleet koirarodut

African hairless dog

Kuten rodun nimestä, jonka suora käännös on afrikan karvaton koira, voidaan päätellä, kyseessä oli karvaton koirarotu. Näillä koirilla oli korkea ruumiinlämpö, ja ihmiset ilmeisesti käyttivät niitä lämpötyynyn tai -peiton tavoin. Niillä myös uskottiin olevan hoitavia ja parantavia ominaisuuksia.

Kurī

Kurī oli kettua muistuttava polynesialainen koirarotu, jota kasvattivat Uudessa-Seelannissa elävät maorit. Nämä koirat polveutuivat Uuden-Seelannin ensimmäisten siirtolaisten 1200-luvulla saarille tuomista koirista.

Rodun tarkkaa häviämisajankohtaa ei tiedetä, mutta tutkijoiden mukaan kurīt todennäköisesti harvinaistuivat niiden risteydyttyä muiden koirarotujen kanssa ja hävisivät lopulta tästä syystä kokonaan 1800-luvun aikana.

Talbot hound

Talbot hound oli normandialaisperäinen koirarotu, joka jalostettiin lopulliseen muotoonsa Isossa-Britanniassa. Historiallisten asiakirjojen mukaan rotu on sekä beaglejen että vihikoirien kantaisä. Näillä koirilla tiedettiin olevan hyvin tarkka hajuaisti, ja niiden kerrottiin pystyvän metsästämään valkoisen uroshirven keskellä talvea.

Sukupuuttoon kuolleet koirarodut

Paisley terrier

Rotu on saanut nimensä kotipaikkansa, Skotlannin Paisleyn kaupungin, mukaan. Näillä koirilla oli pitkä ja silkkinen turkki, mikä osaltaan teki niistä yksiä 1700-luvun suosituimmista näyttelykoirista. Rotu hävisi sen jälkeen, kun yksilöitä alettiin käyttää yorkshirenterrierien jalostamiseen. Uutta rotua pidettiin yleisesti esteettisesti miellyttävämpänä.

Sukupuuttoon kuolleet koirarodut

Turnspit dog

Tällä rodulla oli hyvin erikoinen tehtävä. Pitkän vartalonsa ja lyhyiden jalkojensa ansiosta nämä koirat pystyivät juoksemaan tulen päällä lepäävää varrasta pyörittävän rattaan ympäri, varmistaen näin lihan tasaisen kypsymisen. Tekniikan kehittyessä tällainen tehtävä jäi luonnollisesti turhaksi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.