Hyönteisen pisto voi aiheuttaa koiralle vakavan sairauden

Hyönteisen pisto voi aiheuttaa koiralle vakavan sairauden
Luz Eduviges Thomas-Romero

Kirjoittanut ja tarkastanut biokemisti Luz Eduviges Thomas-Romero.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Suurin osa hyönteisistä on koirille vaarattomia, mutta muun muassa tietyt hyttyset, punkit ja kirput voivat tartuttaa vakaviakin tauteja. Tämän lisäksi hyönteisen pisto voi aiheuttaa allergiselle koiralle hengenvaarallisen allergisen reaktion.

Hyönteisen pisto voi aiheuttaa koiralle vakavan sairauden

Hyttyset ja sydänmatotauti

Amerikkalainen sydänmato on koiran sydämessä, keuhkoissa ja niitä ympäröivissä verisuonissa loisiva sydänmatotaudin aiheuttava sukkulamato. Kyseessä on valkoinen, jopa yli 30 senttimetrin pituuteen kasvava loinen, jonka kasvu isäntäeläimen verenkierrossa toukasta täysikasvuiseksi kestää yli puoli vuotta. Eläimet eivät tartuta toisiaan suoraan, vaan saavat tartunnan ainoastaan madon toukkamuotoja sisältävän hyttysen imiessä uhrista verta. Sydänmatoa levittäviä hyttysiä esiintyy maailmanlaajuisesti ja myös Suomessa.

Sydänmatotartunta aiheuttaa yleensä sydämen oikean puoliskon laajenemisen ja seinämän paksuuntumisen sekä hengitystieoireita. Tartunta voi vahingoittaa myös munuaisia, minkä lisäksi kroonisen verenkiertohäiriön seurauksena koiran maksa voi vaurioitua. Pahimmassa tapauksessa sydänmatotauti johtaa koiran kuolemaan.

Punkit ja borrelioosi

Puutiaisia eli punkkeja kutsutaan toisinaan Suomen vaarallisimmiksi eläimiksi, koska ne voivat levittää vakavia sairauksia, joista yksi on borrelioosi eli Lymen tauti. Suurimmassa osassa tapauksia punkin purema aiheuttaa vain ihon kutinaa, punoitusta ja kevyttä turvotusta, mutta noin joka viides punkki kantaa borrelioosia aiheuttavaa borreliabakteeria.

Jos koiran iholla huomataan punkki, se on syytä poistaa välittömästi, sillä mitä kauemmin punkki on pureutuneena ihoon, sitä todennäköisemmin bakteeri siirtyy koiraan. Borrelioositartunnat ovat koirilla harvinaisia, mutta mahdollisia. Bakteeri aiheuttaa koirille vain harvoin oireita tai ongelmia, sillä koiran elimistö pystyy useimmiten nujertamaan tartunnan.

Ajoissa diagnosoitua borrelioosia voidaan hoitaa pitkän antibioottikuurin ja tarvittaessa kipulääkityksen avulla. Taudin alkuvaiheessa hoito tehoaa yleensä hyvin, mutta pitkään jatkunut tai kroonistunut borrelioosi voi olla vaikea hoidettava. Hoitamaton borrelioosi voi aiheuttaa koiralle muun muassa kuumetta, nivelkipuja, ruokahalun heikentymistä ja hermosto-ongelmia.

Punkin pureman välttämiseksi kannattaa pitää mielessä seuraavat vinkit:

  • Käytä punkkikarkotteita tai -suojia sekä itselläsi että koiralla, mutta älä jättäydy pelkästään niiden varaan, sillä niiden antama suoja ei ole 100-prosenttinen.
  • Vältä koiran kanssa ulkoiltaessa alueita, joissa kasvaa korkeaa ruohoa ja pensaikkoa, ja kulje teitä ja polkuja, joissa on vähemmän kasvustoa.
  • Käytä itse pitkävartisia kenkiä, pitkälahkeisia housuja ja pitkähihaista paitaa maastossa ja ruohikossa liikkuessasi.
  • Tee punkkitarkastus itsellesi ja koiralle joka ilta.

Punkit ja puutiaisaivokuume

Myös puutiaisaivokuume on punkkien levittämä virusinfektio. Puutiaisaivokuumetapaukset ovat kuitenkin koirilla erittäin harvinaisia. Borrelioositartunnan riski kasvaa, kun punkki on pitkään kiinnittyneenä ihoon, mutta puutiaisaivokuumetta aiheuttava virus tarttuu koiraan muutamassa minuutissa jo pureman alkuvaiheessa. Myös punkkien nymfit ja toukat voivat levittää virusta. Puutiaisaivokuumetartunta aiheuttaa koiralle kuumetta, väsymystä ja hermo-lihasoireita, kuten tasapainohäiriöitä, hoippumista, lihaskramppeja, vapinaa ja raajahalvauksia.

Punkit ja babesioosi

Babesioosi eli koiran punatauti on tiettyjen puutiaislajien levittämä verisairaus, jonka aiheuttaa punasoluissa elävä Babesia-alkueläin. Taudin ei ole todettu leviävän Suomessa esiintyvien punkkien välityksellä, mutta ilmastonmuutoksen ja matkustelun lisääntymisen seurauksena tautia levittävät puutiaiset ovat siirtyneet yhä pohjoisemmille alueille. Suomessa hoidetaan koko ajan lisääntyvissä määrin babesioosidiagnoosin saaneita koiria, jotka on adoptoitu maan ulkopuolelta tai jotka ovat matkustaneet erityisesti Baltian maissa.

Babesia-alkueläimet aiheuttavat punasolujen hajoamisen ja sitä kautta hemolyyttisen anemian ja voimakkaan yleistulehdusreaktion. Sairastuneen koiran ensimmäisiä oireita ovat yleensä kuume, apaattisuus, vaaleat limakalvojen, anoreksia ja tumma virtsa. Yleensä koiran imusolmukkeet ja perna ovat laajentuneet, ja sillä voi esiintyä neurologisia oireita.

Kärpäset ja myiaasi

Myiaasi on kiiliäisten ja raatokärpästen toukkien aiheuttama infektio. Kärpänen munii munan koiran iholle, ja munasta kehittyvä toukka käyttää ravinnokseen isännän kudosta. Toukka ryömii ihoa pitkin tai kaivautuu syvemmälle kudokseen aiheuttaen turvotusta ja bakteeri-infektion.

Hietakärpäset ja leishmaniaasi

Hietakärpäset levittävät leishmaniaasia, joka on Leishmania-sukuun kuuluvien harvasiimaeliöiden aiheuttama sairaus. Nämä loiset aiheuttavat kolmen tyyppisiä infektioita, eli sisäelinleishmaniaasia, iho-limakalvoleishmaniaasia ja iholeishmaniaasia. Näistä yleisin muoto on iholeishmaniaasi, jossa puremakohtaan kehittyy haavauma.

Vaarallisempi muoto on sisäelinleishmaniaasi, jossa loiset infektoivat maksan, pernan, luuytimen ja imusolmukkeet. Tauti on krooninen, eli sitä ei voida kokonaan parantaa, mutta etenemistä voidaan jarruttaa ja oireet pitää kurissa säännöllisellä lääkityksellä. Leishmaniaasin oireita ovat muun muassa ruokahaluttomuus, heikkous, laihtuminen, lisääntynyt juominen, iho-oireet, silmäoireet, ripuli, ontuminen ja nenäverenvuoto.

Hyönteisen pisto voi aiheuttaa koiralle allergisen reaktion

Sen lisäksi, että hyönteiset voivat levittää vaarallisia tauteja, ne voivat aiheuttaa koirille myös allergisia reaktioita. Yleensä hyönteisten pistot ja puremat ovat vaarattomia ja aiheuttavat vain lievää turvotusta, punoitusta ja kipua, mutta osa koirista on niille yliherkkiä ja näin alttiita allergisille reaktioille. Anafylaktinen reaktio vaatii aina välitöntä eläinlääkärin hoitoa.

Suuhun tai nieluun kohdistuneet hyönteisten pistot ja puremat ovat vaarallisia kaikille koirille, sillä ne voivat aiheuttaa hengitysteiden turpoamisen ja hengitysvaikeuksia. Eläinlääkäriin on otettava yhteyttä myös, jos koira on saanut monta pistoa tai piston kaulan alueelle.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Escobar, A., Edmundo, F., & Arteaga Domínguez, C. E. (2009). Prevalencia de Leishmania spp. en cánidos domésticos de dos cantones del municipio de San Ildefonso, departamento de San Vicente, El Salvador (Doctoral dissertation, Universidad de El Salvador).
  • Camacho, A. T., Pallas, E., Gestal, J. J., Guitián, F. J., & Olmeda, A. S. (2003). Parasitación por Babesia canis en Galicia. Clínica veterinaria de pequeños animales, 23(1), 0050-53.
  • Kníght, D. H. (1987). Heartworm infection. Veterinary Clinics of North America: Small Animal Practice, 17(6), 1463-1518.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.