Kissan hampaista huolehtiminen

Samalla tavoin kuin ihmisen, myös kissan hampaiden hoitaminen on tärkeää. Kissan hampaat ja suu pysyvät hyvässä kunnossa oikeaoppisen suuhygieniasta huolehtimisen avulla.
Kissan hampaista huolehtiminen
Luz Eduviges Thomas-Romero

Kirjoittanut ja tarkastanut biokemisti Luz Eduviges Thomas-Romero.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Hankkiessaan kissan omistaja sitoutuu huolehtimaan sen fyysisestä ja henkisestä terveydestä ja hyvinvoinnista aina ensimmäisestä päivästä viimeiseen hetkeen. Tärkeisiin tehtäviin kuuluu myös kissan hampaista huolehtiminen, joka kuitenkin unohtuu monessa perheessä. Omistajat eivät sitä aina muista, mutta kissan suuhygieniasta täytyy huolehtia aivan kuten omankin suun kunnosta. Suun vaivat ovat epämukavia ja kivuliaita ja voivat pahentuessaan aiheuttaa kissalle vakaviakin terveysongelmia.

Miksi kissan hampaista huolehtiminen on tärkeää?

Kissa on lihansyöjä, jonka hampaat pysyvät vahvoina ja puhtaina sen pureskellessa saaliseläinten lihaa ja luita. Harvalla kotikissalla kuitenkaan on mahdollisuus syödä täysin luonnollista ruokaa, vaan suurin osa lemmikeistä elää elämänsä sisällä syöden valmisruokia. Vaikka sisällä asuminen pitääkin kissan muuten turvassa ja onnellisena, sen hampaat eivät välttämättä saa tarvitsemiaan haasteita, minkä vuoksi hampaisiin liittyvät ongelmat ovat kissoilla hyvin yleisiä. Arvioiden mukaan jopa yli 80 % yli 3-vuotiaista kissoista kärsii jonkinlaisesta hammassairaudesta.

Kissan hampaista huolehtiminen

Aivan kuten ihmisilläkin, myös kissoilla hampaiden ja ienten väliin jää ruoan jäämiä. Tämä on otollinen kasvualusta erilaisille bakteereille, jotka muodostavat yhdessä ruoan sisältämien sokerimolekyylien kanssa plakkia. Jos plakista ei päästä eroon tarpeeksi nopeasti, se kovettuu syljen kalsiumyhdisteiden ansiosta hammaskiveksi. Hammaskivi ja plakki aiheuttavat ientulehdusta ja hampaan kiinnityskudoksen tulehdusta. Hoitamaton tulehdus heikentää eläimen yleiskuntoa, minkä lisäksi kudoksen tuhoutuminen voi johtaa hampaiden irtoamiseen.

Kissan hampaat voivat myös alkaa syöpyä sisältäpäin. Hammassyöpymässä hampaaseen on tullut kiillevaurio ja hammasluu on esillä ja syöpynyt. Syöpymä alkaa kehittyä hammasluussa kiilteen alla, ja jos se yltää hammasjuureen asti, hammas joudutaan poistamaan. Siinä missä hammassyöpymille ei tunneta tehokasta ehkäisykeinoa, ientulehdusta ja hampaan kiinnityskudoksen tulehdusta voidaan ennaltaehkäistä harjaamalla kissan hampaat säännöllisesti. Vastuullinen omistaja huolehtiikin lemmikin suuhygieniasta ja tarkkailee sen hampaiden kuntoa, jotta mahdolliset ongelmat havaitaan ajoissa ja pystytään hoitamaan.

Kissan hampaiden harjaaminen

Päivittäinen hampaiden harjaaminen on siis tehokkain tapa pitää kissan hampaat kunnossa. Harjaaminen alkaa oikeiden välineiden, eli hammasharjan ja -tahnan, valitsemisella. Ihmisten hammastahna voi vahingoittaa kissan hammaskiillettä ja pahimmillaan aiheuttaa myrkytyksen, minkä vuoksi lemmikille täytyy hankkia erityisesti kissoille tarkoitettu hammastahna. Kissoille on tarjolla eri kokoisia ja mallisia hammasharjoja sekä sormiharjoja, joiden avulla on helppo päästä käsiksi myös poskihampaisiin. Omistajan kannattaa testata erilaisia harjoja selvittääkseen, mikä on sopivin vaihtoehto juuri omalle lemmikille.

Kissan hampaista huolehtiminen

On luonnollista, että kissa tuntee etenkin aluksi olonsa stressaantuneeksi ja epämukavaksi, kun sen hampaita harjataan. Sen täytyykin oppia pitämään päivittäistä hampaiden harjausta tapana, ja tämän saavuttamiseksi harjaaminen kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin – jos mahdollista, jo kissan ensimmäisten elinviikkojen aikana.

Hampaiden harjaamisessa kannattaa noudattaa seuraavia ohjeita:

  1. Harjaushetkestä on syytä pyrkiä tekemään mahdollisimman rauhallinen ja kissalle miellyttävä kokemus.
  2. Kissan totuttaminen hammastahnaan ja -harjaan kannattaa aloittaa ottamalla pieni määrä tahnaa sormeen ja antamalla kissan nuuskia sitä ja harjaa.
  3. Tämän jälkeen kissan suuta ja hampaita voi koskettaa varovasti.
  4. Kun kissa tuntee olonsa mukavaksi, voidaan itse harjaaminen aloittaa varovasti. Tähän ei välttämättä päästä vielä ensimmäisillä harjoituskerroilla.
  5. Harjaaminen kannattaa aloittaa etuhampaista, koska niihin käsiksi pääseminen on helpointa. Pikkuhiljaa voidaan edetä kohti takahampaita. Tärkeintä on, että harjaaminen tapahtuu aina kissan ehdoilla, eikä eläintä pakoteta mihinkään.
  6. Kissa kannattaa palkita aina, kun se toimii halutunlaisesti, vaikka harjauksessa ei päästäisikään etenemään loppuun asti.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Hayashi, K., & Kiba, H. (1989). Microhardness of enamel and dentine of cat premolar teeth. The Japanese Journal of Veterinary Science, 51(5), 1033–1035.
  • Orsini, P., & Hennet, P. (1992). Anatomy of the Mouth and Teeth of the Cat. Veterinary Clinics of North America-Small Animal Practice, 22(6), 1265–1277.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.