Koiran ärtyneen ihon hoito kotioloissa

Koirat voivat ihmisten tavoin kärsiä monenlaisista iho-ongelmista, joista yleisimpiä ovat erilaiset ihotulehdukset. Etenkin paksu- ja pitkäturkkisten koirien iho-ongelmien huomaaminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Jos lemmikin huomataan esimerkiksi raapivan tai pureskelevan toistuvasti samaa kohtaa ihossaan, on syytä varata aika eläinlääkäriin.
Koiran ärtyneen ihon hoito kotioloissa

Viimeisin päivitys: 13 lokakuuta, 2020

Aivan kuten ihmisetkin, myös koirat voivat kärsiä erilaisista iho-ongelmista. Niitä voivat aiheuttaa esimerkiksi loiset, ruoka-aineallergiat ja muut yleissairaudet, syyhy sekä sieni- ja bakteeritulehdukset. Jos koira kärsii ihoon liittyvistä oireista, kuten kutinasta, punoituksesta tai ihottumasta, tulee se viedä välittömästi eläinlääkärin vastaanotolle. Ammattilainen on ainoa henkilö, joka pystyy määrittämään ongelman syyn, mutta koiran ärtyneen ihon hoito ja oireiden helpotus voidaan tapauksesta riippuen aloittaa jo kotona.

Koirien iho-ongelmat

Koirien yleisimpiä iho-oireita ovat kutina, hilseily, talituotannon häiriöt, karvanlähtö ja erilaiset tulehdukset. Näitä voivat aiheuttaa muun muassa seuraavat tekijät:

  • Ruoka-aineallergiat. Allergiat voivat aiheuttaa paitsi ruoansulatusongelmia ja toistuvia korvatulehduksia, myös kutinaa ja muita iho-oireita. Ne saavat koiran raapimaan itseään ja pahimmassa tapauksessa rikkomaan ihon, joka altistuu tällöin sekundäärisille tulehduksille. Ruoka-aineallergiasta johtuva ihottuma nousee tyypillisesti pään alueelle, tassuihin, alavatsaan ja peräaukon ympäristöön.
  • Loiset. Täit, syyhypunkit, hilsepunkit ja karvatuppipunkit ovat tavallisimpia koirille ihon kutinaa aiheuttavia ulkoloisia. Koiralla voi olla myös muita loisia, etenkin jos kyseessä on ulkomailta tuotu tai siellä matkustanut yksilö.
  • Sieni- ja bakteeritulehdukset. Erilaiset sienet ja bakteerit voivat aiheuttaa koiralle ihotulehduksen. Esimerkiksi kostea turkki on otollinen kasvualusta mikrobeille.
  • Syyhy. Koiran syyhy aiheutuu mikroskooppisista iholla elävistä punkeista. Yleisesti ottaen koirilla on kahden tyyppistä syyhyä, joiden aiheuttajina ovat sikari- ja syyhypunkki. Syyhyn tyypillinen oire on kova kutina, joka saa koiran raapimaan ihoaan jatkuvasti, mikä pahentaa tilannetta ja levittää punkkeja uusille ihoalueille.
Koiran ärtyneen ihon hoito kotioloissa

Iho-ongelmat ilmenevät tyypillisesti kutinana, punoituksena, ihottumana ja ihon kuivuutena. Jos lemmikki kärsii tämän tyyppisistä oireista, kannattaa se viedä eläinlääkärin tarkastettavaksi mahdollisimman pian. Koira voi raapimisen lisäksi purra toistuvasti tiettyä kohtaa tai hangata sitä seinää tai esineitä vasten.

Koiran ärtyneen ihon hoito kotioloissa

Koiran iho-ongelmat vaativat aina eläinlääkärin diagnoosin, eikä lemmikille tule annostella lääkkeitä omatoimisesti. Sen lisäksi, että koiran ärtynyttä ihoa hoidetaan eläinlääkärin määräämällä lääkityksellä tai elämäntapamuutoksilla, omistaja voi lääkärin suostumuksella helpottaa lemmikin oloa alla esitetyin keinoin.

On myös tärkeää, että koiraa estetään vahingoittamasta ihoaan entisestään. Kutina voi saada eläimen raapimaan itseään niin paljon, että sen iho rikkoontuu ja lopulta tulehtuu. Kutisevan kohdan voi yleensä peittää ohuella ja hengittävällä kankaalla, jotta koira ei pääse siihen käsiksi. Toinen hyvä vinkki on leikkiä tai ulkoilla lemmikin kanssa aktiivisesti, sillä tämä vie sen ajatukset hetkeksi muualle epämukavasta olosta. Aivan kuten ihmisilläkin, myös koirilla kutina voi tuntua sietämättömältä etenkin levossa oltaessa.

Viileät kylvyt

Yksi parhaista tavoista lievittää akuuttia kutinaa on viileä kylpy tai suihku. Kaikki koirat eivät nauti pestävänä olemisesta, mutta siitäkin huolimatta tätä vinkkiä kannattaa kokeilla, sillä se voi helpottaa lemmikin oloa huomattavasti. Normaalisti koira pestään lämpimällä vedellä, mutta kutinan lievittämiseen käytetään nimenomaan viileää tai kylmää vettä.

Toinen vaihtoehto on kastella pieni pyyhe kylmässä vedessä, puristaa se puolikuivaksi ja asettaa se koiran iholle. Valittiinpa kumpi tahansa vaihtoehto, täytyy koiran herkkää ja mahdollisesti arkaa ihoa kohdella hellästi, minkä lisäksi sen turkki on kuivattava erittäin hyvin jälkikäteen.

Koiran ärtyneen ihon hoito kotona

Dermatologiset shampoot

Joitakin koirien iho-ongelmia pystytään ehkäisemään ja lievittämään sopivilla shampoilla ja ihonhoitoaineilla. Tämän tyyppiset tuotteet auttavat parhaimmillaan minimoimaan lääkehoidon tarpeen. Kun koira pestään hoitavalla shampoolla, yleensä riittää, että keskitytään ongelma-alueeseen, eikä koko turkkia tarvitse pestä.

Kosteuttavat ja rauhoittavat voiteet

Apteekeissa ja eläinklinikoilla myydään luonnonmukaisia voiteita, jotka helpottavat ihon kutinaa, ja tarvittaessa eläinlääkäri voi määrätä koiralle vahvempaa voidetta. Eläinlääkärin kanssa kannattaa keskustella ennen käsikauppatuotteen käyttöä, sillä kaikkiin iho-ongelmiin voidemainen tuote ei ole hyvä ratkaisu.

Ihoa ärsyttävien materiaalien välttäminen

Jos koiran iho on ärtynyt, eläinlääkäri saattaa suositella tiettyjen materiaalien, kuten villan, välttelemistä. Koiran iho saattaa ärtyä myös esimerkiksi muovin kanssa kosketuksissa olemisesta, jolloin etenkin ruokakupit on tärkeä vaihtaa metallisiin tai keraamisiin versioihin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.