Koiran inkontinenssi: Syyt, oireet ja hoito

Koiran inkontinenssi eli virtsankarkailu johtuu joko käytöksellisistä tai terveydellisistä syistä. Ongelma liittyy etenkin ikääntymiseen ja ylipainoon, kuten myös suurikokoisiin rotuihin ja steriloituihin narttuihin.
Koiran inkontinenssi: Syyt, oireet ja hoito

Viimeisin päivitys: 07 kesäkuu, 2021

Inkontinenssi eli virtsankarkailu on melko yleinen vaiva koirilla. Koiranomistajien on hyvä tietää, mikä ongelmaa aiheuttaa ja miten sitä voidaan hoitaa. Seuraavaksi kerromme tästä tavallisesta ongelmasta tarkemmin.

Mistä koiran inkontinenssi johtuu?

Inkontinenssi näkyy usein pieninä virtsapisaroina, mutta kyse voi olla myös virtsan valumisesta. Yleisintä inkontinenssi on ikääntyneillä yksilöillä, suurikokoisilla roduilla ja steriloiduilla nartuille, mutta ongelma voi kehittyä mille koiralle tahansa.

Koiranomistajan on hyvä tietää, mitä kaikkea inkontinenssin oireisiin kuuluu virtsankarkailun lisäksi. Omistajan kannattaa tarkkailla nuoleeko koira usein sukuelimiään, onko sen alavatsan ja takajalkojen välinen alue jatkuvasti märkä ja onko sen sukuelinten alueella turvotusta tai punoitusta. Tämän lisäksi on syytä tarkistaa säännöllisesti koiran peti, lelut, vaatteet, huonekalut, matot ja lakanat mahdollisten virtsatahrojen varalta. Virtsa ei aina haise pahalta, joten virtsankarkailua ei aina huomata pelkän hajun perusteella.

Koiran inkontinenssin syy voi olla joko käytökseen tai terveyteen liittyvä. Käyttäytymiseen liittyvät syyt ovat hyvin tavallisia etenkin nuorilla eläimillä. Virtsaaminen ei-toivottuihin paikkoihin voi liittyä sukukypsyyteen tai ympäristön muutokseen. Tällainen käytös saadaan yleensä loppumaan palaamalla sisäsiisteyskasvatuksessa askel taaksepäin.

Mitä tulee terveydellisiin syihin, inkontinenssia aiheuttaa tyypillisesti ylipaino tai ikääntyminen, mutta vaivalle on myös monia muita syitä. Virtsankarkailun ensioire on usein se, että koira virtsaa unissaan sitä itse tiedostamatta. Aikuisen eläimen inkontinenssi johtuu useimmiten virtsaputken sulkijalihaksen vajaatoiminnasta. Useimmat uroskoirat eivät kärsi virtsatieongelmista kastraation jälkeen, mutta osalla leikatuista nartuista esiintyy tätä vaivaa, sillä sterilointi lisää sulkijalihaksen vajaatoiminnan riskiä.

Tyypillisimpiä terveydellisiä syitä koiran inkontinenssille ovat seuraavat:

  • Virtsaputken sulkijamekanismin vajaatoiminta
  • Anatomisesti väärään paikkaan kiinnittyneet virtsanjohtimet nuorella koiralla
  • Narttukoiran sterilointi
  • Hormonaalinen epätasapaino
  • Selkärangan vammat
  • Virtsakivet ja virtsatietulehdus
  • Eturauhasen sairaudet uroksilla
  • Synnynnäiset viat
  • Yliaktiivinen virtsarakko

Virtsankarkailu on muita yleisempää vanhaenglanninlammaskoiralla, dobermannilla, cockerspanielilla ja saksanpaimenkoiralla.

Koiran inkontinenssin hoito

Kun huomaat koiran kärsivän virtsankarkailusta, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin, joka aloittaa ongelman aiheuttajan selvittämisen. Eläinlääkäri tekee koiralle fyysisen tutkimuksen ja ottaa virtsanäytteen. Tarvittaessa koiran vatsa voidaan kuvata ultraäänellä tai röntgenillä, ja monissa tapauksissa on hyödyllistä teettää verikokeita.

Koiran inkontinenssin hoito riippuu ongelman aiheuttajasta. Fenyylipropanoliamiini on ei-hormonaalinen lääke, joka stimuloi virtsaputken sileän sulkijalihaksen reseptoreita ja kasvattaa näin sulkupainetta. Suurimmalla osalla koirista lääke estää virtsankarkailun. Nartuilla hoitona saatetaan käyttää myös estrogeenihormonia, joko yhdessä fenyylipropanoliamiinin kanssa tai ainoana lääkkeenä. Mikäli lääkehoito ei auta, voidaan kokeilla leikkaushoitoa.

Hoidon aikana ja tapauksissa, joissa virtsankarkailua ei voida hoitaa, kannattaa huonekalut suojata pyyhkeillä tai lakanoilla. Koiraa kannattaa myös kävelyttää normaalia useammin, ja tietyissä tapauksissa koirille tarkoitetut vaipat voivat helpottaa tilannetta väliaikaisesti.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Koiran kastroimisen ja steriloimisen hyödyt ja haitat
My AnimalsLue se täällä My Animals
Koiran kastroimisen ja steriloimisen hyödyt ja haitat

Lemmikin leikkauttaminen voi olla vaikea päätös, sillä vaikka kastroimisen tai steriloimisen hyödyt ovat selvät, operaatioon liittyy myös joitain h...