Koirien syylät

29 maaliskuu, 2021

Koirat voivat kärsiä erityyppisistä iho-ongelmista ja -sairauksista, joista yksiä yleisimmistä ovat erilaiset syylät. Koirien syylät ovat hyvänlaatuisia kasvaimia, joita voi kehittyä ihon pinnalle ja limakalvoille. Niitä voi kasvaa mihin kehon osaan tahansa, eivätkä ne useimmissa tapauksissa aiheuta koiralle vakavia ongelmia.

Mitä koirien syylät ovat?

Syylä on pieni tai pienehkö hyvänlaatuinen ihon tai limakalvon kasvain, jonka aiheuttaa papilloomavirus. Tartunta tapahtuu koiran joutuessa suoraan kontaktiin viruksen kanssa. Papilloomavirus leviää tyypillisesti suun kautta esimerkiksi koiran juodessa saastunutta vettä tai leikkiessä lelulla, jota tartunnan saanut lajitoveri on pitänyt suussaan. Papilloomaviruksen kanssa kontaktiin joutuminen ei automaattisesti tarkoita syylien syntymistä, vaan kaikki riippuu eläimen vastustuskyvystä. Kyseinen virus aiheuttaa syylien lisäksi myös muita sairauksia.

Joissain tilanteissa koiran iholla on tarttuvia viruspartikkeleita, vaikka sillä ei olekaan syyliä. Alkuperäisestä syylästä irronneet partikkelit voivat siirtyä toiseen epiteelikudokseen ja virus voi replikoitua. Uudessa kudoksessa virus synnyttää uuden syylän. Tässä syylässä on myös tarttuvia viruspartikkeleita, eli kierre alkaa uudestaan. Jokainen syylä voi aiheuttaa infektion toiselle koiralle, mutta myös samalle koiralle toiseen kohtaan kehoa.

Eri eläinlajeilla esiintyy erilaisia papilloomaviruksia, eivätkä lajit tartuta toisiaan. Omistajan ei siis tarvitse pelätä saavansa papilloomatartuntaa lemmikiltään. Minkä tahansa ikäinen tai rotuinen koira voi kärsiä syylistä, mutta tyypillisesti syylät ovat nuorten ja ikääntyvien eläinten vaivoja, sillä niiden vastustuskyky on joko vielä kehittymässä tai jo heikentynyt.

Koirien syylät

Pitääkö koiran syylistä huolestua?

Yleisesti ottaen syylät eivät aiheuta koiralle vaaraa tai kipua, mutta niitä voi kehittyä paikkoihin, jossa ne aiheuttavat  epämukavuutta. Esimerkiksi silmäluomeen kasvava syylä voi haitata koiran näköä ja suuhun syntynyt syylä syömistä. Syylät lakkaavat yleensä kasvamasta tietyn koon saavutettuaan, ja monet syylät katoavat itsestään ajan kuluessa. Jos syylä ei häiritse koiraa, ei sitä tarvitse poistaa.

Aikuisen koiran ihomuutokset voivat olla myös esimerkiksi talirauhasen eteroomia, vanhuusajan vaarattomia luomia tai jopa pahanlaatuisia kasvaimia, minkä vuoksi kaikki ihomuutokset kannattaa tarkistuttaa eläinlääkärillä. Jos syylä on oudon värinen tai muotoinen tai se kasvaa nopeasti, kannattaa koira viedä ammattilaisen tutkittavaksi. Syylistä ei myöskään normaalisti vuoda verta, ellei koira nuole tai raavi niitä. Normaalit koiran syylät ovat ulkonäöltään kukkakaalimaisia, eivät sileitä.

Koiran syylien hoito

Eläinlääkäri pystyy usein toteamaan ihomuutoksen syyläksi ilman varsinaisia kokeita. Tarvittaessa koiralta voidaan ottaa kudosnäyte, jolla varmistetaan, että kyseessä todella on hyvänlaatuinen muutos. Monissa tapauksissa syylät siis häviävät itsestään tai eivät haittaa koiran elämää, jolloin niitä ei tarvitse poistaa. Jos syylä aiheuttaa koiralle kipua tai kutinaa tai on kasvanut häiritsevään paikkaan, kuten silmään tai suuhun, se voidaan joutua poistamaan. Syylän paikasta ja tyypistä riippuen eläinlääkäri voi poistaa sen kylmähoidon avulla tai leikkauksella.