Lemmikeille myrkylliset eteeriset öljyt

Eteeristen öljyjen turvallisuus on aina selvitettävä ennen niiden käyttöä lemmikkikodissa. On myös syytä muistaa, että vaikka hyvältä tuoksuvat öljyt voivat olla ihmiselle miellyttäviä ja rentouttavia, ne saattavat olla eläimelle kaikkea muuta.
Lemmikeille myrkylliset eteeriset öljyt

Viimeisin päivitys: 17 heinäkuuta, 2021

Eteeriset öljyt ovat nykyään hyvin suosittuja, ja monet käyttävät niitä kotona osana aromaterapiaa tai muuta hoitoa. Öljyt ovat usein hoitavia ja rauhoittavia ihmisen mielelle ja keholle, mutta eläimille vaikutus voi olla aivan toinen. Tiedetään, että liiallinen altistuminen tuoksuille voi aiheuttaa eläimille esimerkiksi oksentelua, hengitysvaikeuksia ja iho-oireita.

Erityisen ongelmallisia eteeriset öljyt ovat, kun niitä tuoksutetaan huoneilmaan esimerkiksi diffuuserin tai tuoksulampun avulla, koska huoneilmassa leijailevia tuoksuja on mahdoton rajoittaa, jolloin jokainen kotona oleskeleva haistaa tuoksun. Diffuuseri myös levittää öljyn huoneilmaan pieninä partikkeleina, jotka päätyvät lemmikin hengitysteihin ja turkkiin. Tänään kerromme, mitä ovat yleisimmät lemmikeille myrkylliset eteeriset öljyt, jotta omistajat osaavat olla hyvin tarkkana niiden käytön suhteen.

Mitä eteeriset öljyt ovat?

Eteeriset öljyt ovat kasveista höyrytislaamalla valmistettuja luonnollisia tuoksuöljyjä, joita hyödynnetään muun muassa hajusteina, aromaterapiassa, kosmetiikassa ja suitsukkeissa. Niitä valmistetaan aromaattisia aineita sisältävien kasvien kukinnoista, lehdistä, juurista, hedelmistä ja pihkasta. Erilaisilla eteerisellä öljyillä on erilaisia vaikutuksia. Esimerkiksi laventelin sanotaan rauhoittavan ja ruusun lisäävän onnellisuuden tunnetta. Eteeristen öljyjen vaikutuksia on tutkittu paljon ja niiden tehosta on saatu myös tieteellistä näyttöä.

Eteerisiä öljyjä pidetään yleisesti luonnollisina ja turvallisina, mutta tosiasiassa tietyt öljyt ovat myrkyllisiä pieninäkin määrinä ja useimmat toksisia liian suurina määrinä tai muuten väärin käytettyinä. Eteeriset öljyt ovat usein hyvin voimakkaita, eikä niitä pidä käyttää laimentamattomana eläimen tai ihmisen iholle. Öljyt imeytyvät nopeasti eläimen elimistöön ja metaboloituvat maksassa, mikä voi aiheuttaa vakavia riskejä eläimen terveydelle.

Lemmikeille myrkylliset eteeriset öljyt

Monet eteeriset öljyt sisältävät myös allergeeneja ja voivat näin aiheuttaa erilaisia allergisia reaktioita, mukaan lukien ihoreaktioita.  Kun lemmikkikodissa käytetään eteerisiä öljyjä, on myös muistettava, että monilla eläimillä on huomattavasti herkempi hajuaisti kuin ihmisellä. Huoneilmassa tuoksutettuna eteerinen öljy pitäisikin aina valita kodin herkimmän haistelijan mukaan.

Ennen eteeristen öljyjen käyttöä kannattaa siis aina selvittää öljyn turvallisuus paitsi ihmisille, myös kotona asuville eläimille. Jos eteerisiä öljyjä haluaa käyttää lemmikin hoidossa, on erittäin tärkeää keskustella etukäteen eläinlääkärin kanssa. Asiantuntijat suosittelevat, että eteerisiä öljyjä ei käytetä koiranpentujen, ikääntyvien koirien tai maksasairauksista kärsivien yksilöiden hoidossa tai kodissa, jossa asuu tämän tyyppisiä koiria.

Lemmikeille myrkylliset eteeriset öljyt

Tietyt eteeriset öljyt ovat lemmikeille haitallisia ja jopa myrkyllisiä. Etenkin kissat ovat herkkiä monille yleisesti käytetyille öljyille, ja niiden jatkuva käyttö voi sairastuttaa kissan. Myös erityisesti pienikokoiset koirat ovat herkkiä tuoksuille, jotka voivat ärsyttää niiden hajuaistia. Turvallistenkin eteeristen öljyjen käytössä kannattaa olla tarkkana, jos kotona on lemmikki.

Sitrusöljy

Sitrusöljy sisältää muun muassa linaloolia ja limoneenia, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi hyönteismyrkyiksi. Limoneenia käytetään toisinaan myös koirien ja kissojen kirppukarkotteissa. Laimentamattomana sitrusöljy on kuitenkin haitallista eläimille ja erityisen myrkyllistä kissoille. Tutkijat ovat havainneet, että iholle levitettynä orgaaninen sitrusöljyvoide voi aiheuttaa kissoille ataksiaa ja jopa kooman tai menehtymisen.

Lemmikeille myrkylliset eteeriset öljyt

Teepuuöljy

Teepuuöljy on luonnollinen eteerinen öljy, jota Australian alkuperäiskansat ovat käyttäneet erilaisten terveysongelmien hoitoon jo tuhansien vuosien ajan. Sen uskotaan lievittävän etenkin erilaisia iho-oireita ja -tulehduksia. Eläinlääkärit ovat kuitenkin sisällyttäneet teepuuöljyn lemmikeille myrkyllisten eteeristen öljyjen listalle, ja omistajan on varmistettava, ettei lemmikki pääse koskaan käsiksi teepuuöljyyn.

Puolanminttu

Puolanminttu on aromaattisen tuoksuinen ruohokasvi, jota viljellään maustekasvina ja jota on käytetty pitkään rohtona ja hyönteiskarkotteena. Tunnetaan tapauksia, joissa puolanminttu on aiheuttanut koirille myrkytyksen jo pelkän ihokosketuksen kautta. Koirat kärsivät muun muassa heikotuksesta, oksentelusta ja ripulista ja myöhemmässä vaiheessa kuolemaan johtavista kohtauksista. Ruumiinavaukset paljastivat puolanmintun vahingoittaneen koirien maksaa.

Lamosalali

Lamosalali on kanervakasveihin kuuluva ainavihanta kasvi, joka tuottaa lääkekäyttöön metyylisalisylaattia. Lamosalalista saatavaa öljyä käytetään ihmisillä paikallishoitona lihaskipujen helpottamiseen. Etenkin kissojen aineenvaihdunta käsittelee huonosti lamosalaliöljyä ja muita eteerisiä öljyjä, joissa on korkea fenolipitoisuus. Lamosalaliöljy voi aiheuttaa kissalle anemiaa sekä suolisto-, maksa- ja hengitysongelmia.

Yllä mainittujen eteeristen öljyjen lisäksi muun muassa eukalyptus-, mänty-, ylang ylang -, piparminttu-, kaneli-, neilikka-, timjami-, oregano- ja kaneliöljyt ovat kissoille sopimattomia. Koirille eivät sovi edellä mainittujen lisäksi muun muassa kataja, siankärsämö ja anis.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.