Mistä tietää, että kissalla on kuumetta?

Jokaisen omistajan on hyvä tietää, miten kissan kuume tunnistetaan. Vaikka alhainen kuume ei välttämättä olekaan lemmikille vaaraksi, ruumiinlämmön kohoaminen yli 41 asteeseen voi olla kissalle hengenvaarallista.
Mistä tietää, että kissalla on kuumetta?

Viimeisin päivitys: 13 joulukuuta, 2020

Aivan kuten ihmisetkin, myös kissat voivat kärsiä kuumeesta. Erona on kuitenkin se, että siinä missä ihminen voi kertoa huonosta olostaan sanoin, eläin ei sitä pysty tekemään. Kissat tunnetaan siitä, että ne piilottavat kipunsa ja huonon olonsa taitavasti, joten omistajan kannattaa opetella lukemaan lemmikkiään tarkkailemalla sen käytöstä. Tämä auttaa monessa muussakin tilanteessa, mutta myös silloin, kun kissalla on kuumetta.

Mistä tietää, että kissalla on kuumetta?

Kuume on elimistön puolustusreaktio taudinaiheuttajia vastaan. Se ei itsessään ole sairaus, vaan oire muusta terveysongelmasta. Kissan normaali ruumiinlämpö on 38-39 astetta, ja kuumeesta puhutaan lämmön kohotessa yli 39 asteeseen. Ruumiinlämmön kohoaminen yli 41 asteeseen voi olla kissalle hengenvaarallista, joten jos lemmikillä epäillään olevan kuumetta, on otettava välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin.

Ainoa tapa varmistaa kissan kuume, on mitata sen ruumiinlämpö peräsuolesta eläimille soveltuvalla mittarilla, jossa on taipuisa pää. Mikäli kotona ei ole sopivaa kuumemittaria, tietyistä merkeistä voi epäillä, että kissa kärsii kuumeesta.

1. Piileskely

Kissat rakastavat rauhallisia paikkoja ja makoilevat usein sängyn alla, vaatekomeron ylähyllyllä tai raapimapuun pesässä, mutta siinä vaiheessa, kun kissa ei halua poistua piilopaikastaan pitkään aikaan, on syytä huolestua. Myöskään se ei ole normaalia, että tavallisesti sosiaalinen kissa vetäytyy toistuvasti omiin oloihinsa ja välttelee kontaktia ihmisten ja muiden eläinten kanssa.

Mistä tietää, että kissalla on kuumetta?

2. Muuttunut ääntely

Sekä naukumisen vähentyminen että lisääntyminen voivat olla merkkejä kissan kuumeesta. Normaalisti äänekäs kissa saattaa lopettaa juttelun täysin tai hiljaisempi kissa alkaa naukua ja itkeä jatkuvasti.

3. Kuiva nenä

Kissan nenä on usein hieman kostea, joten sen kuivuminen saattaa saada omistajan huolestumaan. On totta, että nenän kuivuminen on yksi kuumeen oireista, mutta kuiva nenä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita kissan olevan sairas. Monet tekijät voivat tehdä kissan nenästä kuivan ja lämpimän, ja nenä voi vaihdella märästä kuivaan useita kertoja päivän aikana. Nenän kuivuminen yhdistettynä toiseen kuumeen oireeseen kannattaa kuitenkin ottaa vakavasti.

4. Passiivisuus

Unen määrä riippuu yksilöstä ja iästä, mutta on normaalia, että kissa viettää jopa 13-18 tuntia vuorokaudesta nukkuen ja torkkuen. Lepohetkien välillä kissa kuitenkin syö, leikkii, tutkii ympäristöään, viettää aikaa perheensä kanssa ja hoitaa muut tarpeensa. Sairas kissa nukkuu usein normaalia enemmän, vaikuttaa heikolta ja apaattiselta, eikä jaksa innostua sitä yleensä kiinnostavista asioista.

Mistä tietää, että kissalla on kuume?

5. Ruokahalun menetys

Aivan kuten ihmisilläkin, myös kissoilla sairastuminen voi johtaa ruokahalun menetykseen. Se, että normaalisti hyvin syövä kissa ei halua koskea ruokaansa tai syö tavallista vähemmän, on selvä merkki siitä, että jotain on vialla.

6. Aggressiivisuus

Vaikka kissa olisi normaalisti hyvin kiltti, hellyydenkipeä ja leikkisä, se saattaa muuttua vihamieliseksi voidessaan huonosti. Aggressiivinen käytös on kissan tapa puolustaa itseään. Kissa saattaa köyristää selkänsä, sähistä ja jopa purra tai raapia omistajaansa tämän yrittäessä lähestyä sitä. Se pyrkii kaikin tavoin välttämään kontaktia ihmisen kanssa.

7. Muutokset hygieniassa

Kissa viettää päivittäin runsaasti aikaa pesten turkkiaan, ja yksi selvistä merkeistä lemmikin sairastumisesta tai kivusta on se, että se lopettaa itsensä pesemisen.

8. Oksentelu tai ripuli

Monet kuumetta aiheuttavista sairauksista aiheuttavat kissalle myös oksentelua tai ripulia.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.