Muuttuuko koiran luonne kastraation jälkeen?

Muuttuuko koiran luonne kastraation jälkeen?
Ana Díaz Maqueda

Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Ana Díaz Maqueda.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Kastraatiolla on positiivisia vaikutuksia koiran terveyteen, minkä lisäksi se voi rauhoittaa käytöshäiriöistä kärsivää lemmikkiä. Tästäkin huolimatta jotkut omistajat jättävät lemmikkinsä leikkauttamatta, koska he pelkäävät koiran luonteen muuttuvan kastraation jälkeen.

Muuttuuko koiran luonne kastraation jälkeen?

Kastrointi on yleinen rutiinitoimenpide, jossa uroskoiralta poistetaan kivekset. Kastraatio voidaan suorittaa myös kemiallisesti asettamalla ihon alle hormonia vapauttava implantti, joka saa 6–12 kuukauden ajaksi aikaan leikkausta vastaavan vaikutuksen. Kirurginen kastrointi on kuitenkin selvästi yleisempi valinta. Suomessa koirat kastroidaan yleensä vasta niiden täytettyä kuusi kuukautta.

Kun kastraatio suoritetaan riittävän nuorelle koiralle, sille ei kehity sukukypsyyden myötä voimakasta kiinnostusta narttukoiriin. Erityisesti tiiviisti kaupunkiympäristössä asuttaessa uroskoira voi kärsiä jatkuvasti narttujen jättämästä hajustimulaatiosta, mikä aiheuttaa levottomuutta, turhautumista ja keskittymisvaikeuksia. Kastrointi voi helpottaa sekä koiran itsensä että sen omistajan arkea.

Kastrointi voi myös vähentää koiran uhittelua ja aggressiivisuutta muita uroksia kohtaan. Samoin se vähentää merkkailua ja vääriin paikkoihin pissailua sekä umpimähkäistä muihin koiriin, ihmisiin ja esineisiin kohdistuvaa nylkyttämistä. Vaikka kastraatio voikin rauhoittaa koiraa, se ei yleensä yksinään ratkaise kaikkia käytösongelmia, vaan epätoivotun käytöksen poistamiseksi tarvitaan usein myös koulutusta.

Muuttuuko koiran luonne kastraation jälkeen?

Mitä hyötyä koiran kastroimisesta on?

Asiantuntijoiden mukaan koiran leikkauttamisesta on yleisesti ottaen enemmän hyötyä kuin haittaa. Tärkeimmät syyt koiran kastroimiseksi ovat:

  • Käytösongelmien kitkeminen: Kastroiminen voi muuttaa koiran käytöstä, mutta lähes aina on kyse positiivisista muutoksista, jotka tekevät sekä lemmikin että omistajan elämästä miellyttävämpää. Yleisesti ottaen koira tuntee kastraation jälkeen olonsa rauhallisemmaksi ja mukavammaksi. Leikkauttaminen voi myös vähentää koiran aggressiivisuutta, kun aggressiivisuutta aiheuttava testosteroni ei ole enää ongelma.
  • Sukupuolivietin väheneminen: Koiralle ei kehity voimakasta kiinnostusta narttukoiriin. Joillain uroksilla on tapana karata etsimään kiimassa olevia naaraita, mutta kastroitu koira ei näin tee.
  • Merkkailun ehkäiseminen: Kastroitu koira virtsaa yleensä aiempaa vähemmän, eikä tunne tarvetta merkata reviiriään jatkuvasti.
  • Sairauksien ehkäisy: Kastroiminen eliminoi kivessyöpään sairastumisen riskin, ehkäisee eturauhasvaivoja ja pienentää riskiä sairastua peräaukon kasvaimiin ja tyrään. Se myös suojaa parittelun kautta tarttuvilta taudeilta.
  • Elämänlaadun parantaminen: Tutkimusten mukaan leikattujen lemmikkien elämänlaatu on parempi kuin niiden leikkaamattomien lajitovereiden. Parempi elämänlaatu ja korkeampi elinajanodote johtuvat pitkälti yllä mainittujen terveysongelmien pienentyneestä riskistä sekä hieman hidastuvasta aineenvaihdunnasta.
  • Lisääntymisen hallinta: Maailma on täynnä kodittomia eläimiä, joista suuri määrä lopetetaan vuosittain tilan ja muiden resurssien puutteen vuoksi. Eläinten leikkauttaminen on tärkein ase taisteltaessa tätä ongelmaa vastaan.
Koiran kastraatio

Mitä haittoja koiran kastroimisesta voi olla?

Vaikka koiran leikkauttamisesta on monia hyötyjä, operaatiolla on myös haittapuolensa:

  • Ylipainon riski: Kastraation jälkeen energiankulutus vähenee ja hormonimuutokset hidastavat aineenvaihduntaa ja lisäävät ruokahalua, minkä vuoksi koiralle voi kertyä ylimääräistä painoa. Ylipaino altistaa koiran muun muassa nivelongelmille, diabetekselle sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Tämän vuoksi omistajan on tärkeää pienentää koiran ravinnosta saaman energian määrää eläinlääkärin ohjeiden mukaan ja varmistaa, että koira saa tarpeeksi liikuntaa.
  • Sairauksien riski: Kastraation on joissain tutkimuksissa todettu altistavan tietyille kasvaimille ja voivan kasvattaa kilpirauhasen vajaatoiminnan riskiä. Harvinaisissa tapauksissa kastrointi voi aiheuttaa pidätyskyvyttömyyttä.
  • Muutokset turkissa: Joillakin koirilla kastraatio muuttaa karvapeitteen entistä villavammaksi ja joissain tapauksissa liiankin tuuheaksi. Usein koiran karva vaihtuu aikaisempaa nopeammin kastraation jälkeen.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Balladares Sánchez, D. N. (2014). Evaluación del grado de analgesia, aplicando tres protocolos analgésicos (Tramadol-Ketorolaco, Meloxican–Butilescopolamina, Tramadol–Acepromacina) en ovh canina en el cantón Guaranda (Bachelor’s thesis, Universidad Estatal de Bolívar. Facultad de Ciencias Agropecuarias. Escuela de Medicina Veterinaria y Zootecnia).De los Reyes, M. (1997). Métodos anticonceptivos en caninos. TecnoVet, 3(1).
  • Hart, B. L., & Eckstein, R. A. (1997). The role of gonadal hormones in the occurrence of objectionable behaviours in dogs and cats. Applied Animal Behaviour Science, 52(3-4), 331-344.
  • Justel, N., Bentosela, M., & Ruetti, E. (2010). Testosterona, emoción y cognición: estudios en animales castrados. Interdisciplinaria, 27(2), 191-208.
  • Reinoso Marín, G. G. (2018). Efectos de dos protocolos anestésicos en el tiempo de recuperación en perras sometidas a ovariohisterectomía (Bachelor’s thesis).
  • Suárez Ortega, A. (2015). Efectos metabólicos y hormonales post orquiectomía en caninos y felinos.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.