Kuinka toimia, jos lemmikki katoaa?

Kuinka toimia, jos lemmikki katoaa?

Viimeisin päivitys: 19 joulukuuta, 2020

Lemmikin katoaminen on epäilemättä yksi stressaavimmista tilanteista, joihin omistaja voi joutua. Suomessa karkaa vuosittain yli 5 000 lemmikkieläintä. Noin puolet kadonneista koirista karkaa omasta kodista tai omalta pihalta. Kissoista yli 70 % karkaa ovesta, ikkunasta tai ulkoilemaan päästyään.

Lemmikin katoaminen on ahdistavaa ja pelottavaa kenelle tahansa. Vaikka tilanne on stressaava, on tärkeää pysyä rauhallisena, jotta rakas ystävä saadaan palautettua kotiin. Seuraavaksi annamme muutamia vinkkejä siihen, kuinka toimia, jos oma lemmikki katoaa.

Kuinka toimia, jos lemmikki katoaa?

Tarkasta kodin ympäristö

Jos lemmikki katoaa kotoa, ensimmäinen askel on tarkastaa koti ja sen ympäristö. Eläin saattaa vaellella täysin odottamattomaankin paikkaan leikkiessään tai löytäessään mielenkiintoisen hajujäljen. Ei ole tavatonta, että kissa tai pieni koira ahtautuu ahtaaseen tai kiipeää korkeaan paikkaan ja jää kiipeliin, joten omistajan kannattaa tarkistaa kaikki kodin ja ympäristön paikat, joihin eläin on voinut jäädä ansaan.

Kissan katoamismatka on usein vain noin 300-500 metriä, joten myös lähialueella kannattaa tarkistaa kaikki paikat – talojen alustat, puoliavoimet varaston ovet ja niin edelleen – joihin kissa mahtuu. Koira sen sijaan saattaa liikkua kauaskin kotoa säikähtäessään tai seuratessa hajujälkeä. Eläintä kannattaa kutsua normaaliin tapaan siltä varalta, että se kuulee nimensä ja reagoi siihen.

Jos lemmikki ei löydy kotoa ja on varmaa, että se on karannut, kannattaa karkaamisreitti – esimerkiksi ikkuna, ovi tai parvekkeen tai terassin ovi – jättää auki, jotta eläin pystyy palaamaan sisään, jos se löytää takaisin kodin ympäristöön.

Kuinka toimia, jos lemmikki katoaa?

Jos lemmikki katoaa kodin ulkopuolella, kannattaa katoamispaikalle jättää sille tuttua hajua ja herkkuja. Tämän jälkeen kotiin on syytä kävellä, jotta maastoon jää kotia kohti ohjaavia hajujälkiä. Omistaja tai muu eläimelle tuttu ja mieluisa henkilö voi myös jäädä paikalle päivystämään eläimen palaamisen varalta.

Lähde etsimään eläintä

Lemmikin etsiminen on tärkeä aloittaa heti, kun sen katoaminen huomataan. Asiantuntijoiden mukaan ensimmäiset 12 tuntia ovat kriittiset kadonneen eläimen etsimisessä. Tämän jälkeen lemmikin löytämisen todennäköisyys pienenee huomattavasti. Etsimiseen ei kuitenkaan kannata värvätä suurta joukkoa, sillä tämä todennäköisesti pelottaa karannutta eläintä ja saa sen pahimmassa tapauksessa liikkumaan yhä kauemmas tai juoksemaan auton alle tai muuhun vaaralliseen paikkaan.

Ota apuun etsijäkoirat

Monessa kaupungissa on etsijäkoiratoimintaa, ja oman lemmikin kadotessa kannattaakin turvautua etsijäkoirien apuun. Jos kotona on tallessa lemmikin karvoja, etsijäkoira voi saada niiden avulla vainun. Hajuksi kelpaa myös esimerkiksi lemmikin kaulapanta, lelu, harja tai peti.

Ilmoita katoamisesta mahdollisimman laajasti

Jos lemmikkiä ei löydetä nopeasti, kannattaa naapurustoon jättää ilmoituksia, joissa kerrotaan kadonneesta eläimestä. Ilmoitus kannattaa julkaista myös erilaisissa sosiaalisen median kanavissa ja kadonneiden eläinten etsintään erikoistuneilla nettipalstoilla. Tämän lisäksi lemmikin katoamisesti on syytä ilmoittaa oman ja naapurikunnan löytöeläintaloihin, kunnan eläinlääkärille ja poliisille.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.