Kolme tositarinaa sotilaiden ja koirien välisestä ystävyydestä

Kolme tositarinaa sotilaiden ja koirien välisestä ystävyydestä

Viimeisin päivitys: 15 toukokuuta, 2021

Ajatellessamme sotaa, mieleemme tulvivat erilaiset julmat ja kauheat mielikuvat. Kaiken sen epätoivon ja kuoleman keskellä alkunsa saavat kuitenkin toisinaan myös positiiviset ja toivoa herättävät tarinat. Tänään jaamme kolme tositarinaa sotilaiden ja koirien välisestä ystävyydestä. Kaikki nämä ystävyyssuhteet syntyivät Afganistanin sodan keskellä.

Kolme tositarinaa sotilaiden ja koirien välisestä ystävyydestä

Julian ja Layka

Ensimmäisen tarinan pääosissa ovat sotilas Julian McDonald ja Layka-niminen koira, jonka ansiosta Julian on tänä päivänä elossa. Layka sai keskellä taistelua neljä osumaa heittäydyttyään epäröimättä suojelemaan nuorta sotilasta. Haavoittunut koira toimitettiin sairaalaan, missä sitä leikattiin seitsemän tunnin ajan. Toinen sen etujaloista jouduttiin amputoimaan, mutta sen elämä onneksi pelastui. Kiittääkseen Laykaa rohkeudesta ja suojelusta, McDonald päätti adoptoida sen, ja nykyään se on osa Julianin perhettä ja elää onnellista koiranelämää vammastaan huolimatta.

Craig ja Fred

Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas Craig Grossi lähetettiin vaaralliselle tehtävälle Sangin alueelle, missä hän suojautui joukkueineen Talibanin hyökkäyksiä vastaan. Kaksi päivää alueelle saapumisensa jälkeen Grossi huomasi laihan koiran nukkumassa suojattomassa paikassa. Alueella elävät koirat liikkuivat yleensä ryhmissä ja pysyttelivät etäällä ihmisistä, mutta tämä pieni kulkukoira lähestyi sotilaita luottavaisena.

Kolme tositarinaa sotilaiden ja koirien välisestä ystävyydestä

Sotilaita oli kielletty koskemasta eläimiin tehtävien aikana, mutta koska koira vaikutti harmittomalta, he päättivät rikkoa sääntöjä ja kuljettivat koiran mukanaan tukikohtaansa. Siellä he tarjosivat koiralle palan lihaa. Koira heilutti häntäänsä kiitollisena, eikä Grossi voinut ymmärtää, miten hylätty eläin saattoi olla niin lempeä. Koira seurasi Grossia kaikkialle ja siitä muodostui lopulta yksi leirin asukkaista. Kun Grossin oli aika palata kotiin, hän ei voinut jättää uutta ystäväänsä Afganistaniin. Hän kertoi esimiehilleen aikeistaan pitää koira, minkä jälkeen aloitettiin adoptioprosessi. Tänä päivänä Frediksi nimetty koira elää Grossin kotona New Yorkissa.

Chris, Rufus, Target ja Sacha

Sotilas Chris Duke kohtasi Afganistanin komennuksellaan kolme kulkukoiraa, jotka hän nimesi Rufukseksi, Targetiksi ja Sachaksi. Duke jakoi ruoka- ja vesiannoksensa koirien kanssa, jotka olivat äärimmäisen kiitollisia sotilaan eleestä. Eräänä aamuna itsemurhapommittaja yritti päästä sisään asumukseen, jossa Duke joukkueineen nukkui, mutta koirat estivät häntä pääsemästä sisään.

Kamppailun aikana mies sai kuitenkin aktivoitua kantamansa räjähteen, ja räjähdyksen seurauksena yksi koirista menehtyi ja kaksi muuta saivat vakavia vammoja. Koirat pelastivat rakennuksen sisällä olleiden sotilaiden elämän, ja Duke pyysi lupaa adoptoida kaksi eloonjäänyttä koiraa. Tänä päivänä ne ovat osa Duken perhettä Yhdysvalloissa.

Artikkelin kuvien lähde: www.020mag.com ja 3.bp.blogspot.com


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.