Yksisarvinen: 3 eläintä, jotka inspiroivat tätä taruolentoa

Yksisarvinen on satueläin, joka on esiintynyt eurooppalaisissa tarinoissa vuodesta 4 eKr. lähtien. Mistä tämä myytti on peräisin? Löydä vastaus tästä artikkelista.

Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Elsa M. de Arribas.

Viimeisin päivitys: 20 syyskuuta, 2023

Yksisarvinen on yksi tunnetuimmista mytologisista ja satuolennoista. Se kuvataan usein hevosen tai vuohen kaltaiseksi eläimeksi, jolla on yksi sarvi otsassaan.

Myytti tästä maagisesta hevoseläimestä sai vauhtia, kun sen “sarvet” ilmestyivät Euroopan markkinoille. Vuosisatojen ajan sen sarven uskottiin omaavan parantavia voimia ja kyvyn puhdistaa vettä.

Skeptikoista, kuten tanskalainen eläintieteilijä Olaus Wormiuksesta, ei kuitenkaan ollut pulaa. He suhtautuivat epäilevästi näihin oletettuihin lääkinnällisiin ominaisuuksiin ja omistautuivat etsimään sarven todellista alkuperää.

Tämä saakin meidät pohtimaan, mille lajille Euroopassa kaupatut sarvet kuuluivat? Ja mitkä todelliset eläimet innoittivat uskoa tähän mystiseen olentoon? Jos haluat tietää vastaukset näihin kysymyksiin ja tehdä matkan yksisarvisen historiaan, jatka lukemista.

Yksisarvisen myytti

Kreikkalainen lääkäri ja historioitsija Ktesias oli 400-luvulla eaa. edelläkävijä, joka viittasi teksteissään yksisarviseen. Matkustajien toimittamien tietojen perusteella hän toteaa kirjoittamassaan Indica –käsikirjoituksessa yksisarvisen tulleen Intiasta.

Tässä ensimmäisessä kuvauksessa kerrotaan, että se oli suuri “villiaasi”, joka muistutti hevosta. Sen vartalo oli valkoinen lukuun ottamatta sen päätä, joka oli punainen. Sillä oli tummansiniset silmät. Epäilemättä merkittävin piirre oli sen terävä sarvi, joka oli tyvestään valkoinen ja sijaitsi keskellä otsaa.

Ktesiaksen, joka ensimmäisenä mainitsi tämän olennon sarven ominaisuudet, jälkeen Aristoteles, Plinius vanhempi sekä Claudius Elianus ja muut oppineet viittasivat myös tähän mielikuvitukselliseen hevoseläimeen.

Yksisarvinen keskiaikaisessa bestiaarissa

Keskiaikainen bestiaari oli kokoelma, johon oli koottu tietoja kaikenlaisista eläimistä, sekä kuvitelluista että todellisista. Siihen koottiin fyysisiä kuvauksia sekä legendoja tai tarinoita, jotka olivat peräisin eri lähteistä, kuten heprealaisesta, aasialaisesta, intialaisesta, egyptiläisestä, roomalaisesta ja kreikkalaisesta, ja joihin liittyi kuvituksia kustakin lajista.

Tästä kokoelmasta keskiajalla tunnetuin oli tuntemattoman tekijän laatima kreikankielinen Physiologus. Tässä luonnosta kertovassa kirjassa yksisarvinen kuvattiin hevoseksi tai vuoheksi, jolla oli sarvi. Siihen liitettiin voima ja nopeus sekä puhtaus ja siveys. Sen saattoi vangita vain neito, jolle se alistui.

Yksisarvinen oli parantajien arvostama saalis, sillä sen sarvea käytettiin keittojen ja juomien valmistukseen. Sillä uskottiin olevan elvyttäviä voimia ja se oli afrosidiakki.

Tästä syystä sarvivalaan tai intiansarvikuonon sarvea myytiin usein yksisarvisen sarvena. Tätä uskomusta harjoitetaan edelleen joillakin Aasian alueilla.

Yksisarvista inspiroineet eläimet

Vaikka yksisarvisen alkuperää on ehdotettu monin tavoin, sen esittäminen Intiasta kotoisin olevana eläimenä viittaa siihen, että myytin synnyn taustalla saattaa olla mielikuvituksellinen näkemys intiansarvikuonosta. Maalta ja mereltä löytyy kuitenkin muitakin lajeja, jotka ovat voineet synnyttää tämän salaperäisen, niin paljon ihastusta aiheuttavan hevoseläimen.

Katsotaanpa, mitkä niistä ovat ikonisimpia.

1. Siperiansarvikuono

Siperiansarvikuono eli Elasmotherium sibiricum kuului Elasmotherium-sukuun. Elasmotherium sibiricum oli tämän esihistoriallisen sarvikuonon parhaiten säilynyt laji, joka eli nykyisen Venäjän alueella.

Se oli norsun kokoinen sarvikuono, joka oli karvapeitteinen ja jolla oli yksi suuri sarvi päässä.

Vaikka tämän eläimen arvioitiin pitkään kadonneen noin 200 000 vuotta sitten, sen uskotaan eläneen vielä noin 39 000 vuotta sitten Keski-Euroopassa ja Keski-Aasiassa. Tämä käy ilmi lehdessä Nature Ecology & Evolution vuonna 2018 julkaistusta artikkelista.

2. Sarvivalas

Sarvivalas on todellinen vesinisäkäs, joka näyttää mytologiselta olennolta. Pohjoisnavan jäiset vedet ovat sen elinympäristöä. Se tunnetaan “merten yksisarvisena” otsassaan olevan sarven vuoksi.

Tämä vähän tunnettu valaseläin on sukua maitovalaalle ja se kuuluu valaiden lahkoon. Sen sarvi on itse asiassa syöksyhammas, joka voi olla jopa yli kaksi metriä pitkä ja painaa yli 10 kiloa.

Muinaisina aikoina tämän syöksyhampaan funktiota ei tunnettu. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että sitä käytetään metsästyksessä, ja valas liikuttaa sitä nopeasti harhauttaakseen kaloja, jotta se voisi syödä ne.

Lisäksi on havaittu, että syöksyhammas on vain uroksilla. Toinen kummallinen yksityiskohta on, että tämä valas on melko äänekäs. Se lähettää erilaisia ääniä kommunikoidakseen tai käyttääkseen kaikulokaatiota.

3. Intiansarvikuono

Intiansarvikuono (Rhinoceros unicornis) on yksi kolmesta nykyisin Aasiassa elävästä lajista. Sillä on vain yksi sarvi, aivan kuten jaavansarvikuonolla – toisin kuin sen sumatralaisilla ja afrikkalaisilla sukulaisilla, joilla on kaksi.

Keskiajalla sarvikuonoista ei tavallisesti ollut ihmisillä mitään käsitystä, sillä ne olivat unohtuneet roomalaisten sirkusesitysten katoamisen myötä. Ehkäpä tästä syystä tunnettu tutkimusmatkailija Marco Polo sekoitti sarvikuonon yksisarviseen matkallaan Aasian halki.

Näyttää siis siltä, että yksisarvisen alkuperä on tässä eläimessä.

Nykyäänintiansarvikuono on viidestä olemassa olevasta lajista suurin, ja se on kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) luokituksen mukaan “vaarantuneessa” tilassa. Vielä nykyäänkin usko sen sarven parantaviin ominaisuuksiin tekee siitä salametsästyksen kohteen.

Myytti satumaisesta eläimestä

Jos yksi asia on selvää, niin se on se, että yksisarvinen on mytologinen eläin par excellence. Vaikka sen nykyinen muoto on kaukana alkuperäisestä, ihailu tätä olentoa kohtaan on yhä elossa. Ktesiaksen maininnasta lähtien usko taruolentoon vaikutti historioitsijoihin ja lajin tutkijoihin, jotka kirjoittivat tästä maagisesta hevoseläimestä.

Siitä lähtien yksisarvinen sai piirteitä ja ominaisuuksia, jotka tulivat tunnetusti esiin keskiajan ja renessanssin taiteessa. Yksi merkittävimmistä oli uskonnollinen symboliikka, joka liittyi puhtauteen.

Kiinnostus tähän lajiin syntyi eurooppalaisten matkailijoiden valppaista silmistä, jotka kuvailivat luovasti Intian sarvikuonon kaltaisia lajeja. Tämä yksisarviseen kohdistuva ihastus voidaan kanavoida myytin innoittamien eläinten suojeluun.